26. heinäkuuta 2014

MATKAAN

Hups. Tarkoitushan oli eilen siivota kotona ja pakata..ja jossain vaiheessa myös mietittiin, jos oltaisiin jo eilen lähdetty kohti Porvoota. No kaikki noi edellä mainitut suunnitelmat jäi, sillä suurinosa matkaan lähtevistä vaatteista oli vielä kuivumassa ja lopulta Jokiasema ja kylmät juomat veivät mennessään. Kunnes jossain vaiheessa päädyttiin lähtemään mun äidille ja jälleen kerran pelaamaan rantalentopalloo sekä uimaan. Hirmusen kiva perjantai siis takana päin! 

Halusin tulla teitä vielä moikkaamaan ennen kuin lähdetään. Blogi ei ihan totaalisesti hiljenny reissun ajaksi, ainakin yksi postaus on ajastettu ensi viikolle. Katsotaan saisinko vielä toisen. Me palaillaan Suomeen ensi torstaina kymmenen aikaan illalla, mutta tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole milloin kotiudutaan ihan kotiin asti. Mutta kunhan sen aika on niin reissupostauksia on varmastikin luvassa useampikin kappale. :-) Nauttikaa te näistä Suomen helteistä, toivotaan, jotta helteitä riittäisi myös tuonne Itämeren rannallekin Pärnuun. Pus♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥