30. marraskuuta 2014

XMAS WISHLIST

Ihanaa ensimmäistä adventtisunnuntaita! <3 Mulla on takana tekemisen täyteinen viikko, siksi myös täällä blogin puolella on ollut todella hiljaista. Huomenna ollaan jo joulukuun puolella, ja voikin joulukalenterista availla ensimmäisen luukun. Marraskuu meni niin nopeasti ohi!
Luonnoksissa pyörinyt polyvorekollaasi joululahjatoiveistani, voisi olla tämän päivän the juttu, ihan vain tämän jouluhypetyksen takia.

Siinä miettiessäni mitä ihmettä toivon lahjaksi, alkoi päässä lyödä niin tyhjää! Tänä vuonna en varsinaisesti toivo mitään. Mulla on kaikki mitä juuri nyt tarvitsen, mitä haluan ja mitä rakastan. Pienempänä joulussa parasta olivat lahjat, ihan ykkösjuttu, mitä odotettiin koko joulukuu ja pitkältä tuntuva aattopäivä! Nykyisin taas parhaiksi asioiksi listaisin lahjojen sijaan kaikki lähimmäiset, jouluruuat (vaikka nirso olenkin) ja sen tunnelman. 

Mulla itsellä on tänä vuonna ollut todella rikas mielikuvitus ja oonkin saanut ostettua omasta mielestäni erittäin onnistuneet lahjat rakkaimmilleni. Itseasiassa, kaikki lahjat, paria pientä juttua lukuunottamatta, odottavat jo paketointia. Sain tällä viikolla käytettyä vapaapäivät hyödyksi ja ryntäsinkin keskustaan ostoksille. Sain vältettyä sen kamalan ruuhkan, joka todennäköisesti alkaa viimeistään silloin kun veronpalautukset napsahtavat tileille.

Oon yleensä ollut tosi huono lahjojen ostaja, mutta tänä vuonna otin uuden asenteen ja lähdinkin ensimmäisenä miettimään ihan perusjuttuja ennen kauppaan menemistä. Kenelle ostan? Millainen ihminen hän on? Onko hän viime aikoina puhunut jotain mitä tarvitsisi? Listasin puhelimeen nimet ja perään ideat mitä mieleeni juolahti. Kaupassa oli todella helppoa, eikä tarvinnut hiki otsalla miettiä mitä ihmettä mie voin ostaa lahjaksi! Tietysti jos on niin etevä ja aikaansaava, niin tekisi kaikille lahjat itse. Monina vuosina olenkin saanut lahjaksi mummini neulomat villasukat, jotka lämmittävät mieltä yhtä paljon kuin palelevia varpaita.


my wish list



Lakanat ja pyyhkeet. Mie ainakin oon todella huono ostamaan lakanoita tai pyyhkeitä ihan huvikseen. Toisinaan niitä tulee kyllä lehdistä katsottua, muttei se koskaan etene sille ostamisen tasolle. Siksi nää toimivat musta erittäin hyvänä lahjaideana!

Kylpytakki. Kauan haaveilemani kylpytakki on edelleen saamatta. Mulla on joskus ollut juurikin joululahjaksi saatu kylpytakki, mutta sitemmin tainnut käydä pieneksi. Olisi niin ihanaa kääriytyä suihkun jälkeen pehmoiseen lämpimään takkiin.

Hajuvesi. Tuoksuilla ei paljon voi harhaan astua, varsinkin jos tietää mistä tuoksusta toinen tykkää. Itselleni voisin huolia ainakin Marc Jacobsin Daisy Delight -tuoksun.

Pandora. Korulahjoista pandora on kiva! Itseltäni jo ranneke löytyy, joten palat ovat aina tervetulleita. Myös aika helppo lahjaidea ;)

Yöpuku. Eiks tää oo jo aika perinne? Että melkein joka jouluna saa aina yövaatteita lahjaksi. Mutta tykkään kovasti! Pehmeät paketit on parhaita <3

Iittala. Perusvarma. Tuskin kukaan laittaa pahakseen Iittalan tuotteita saadessaan. Meiltäkin jo muutamia löytyy, juurikin lahjaksi saatuja. 

Kosmetiikka. Kynsilakat, huulipunat, the body shopin -tuotteet, hiustuotteet (kokeiluversiot).. Näitä jokainen nainen tarvitsee.

Millä mallilla teillä on joululahjahankinnat? Entä mitä mieltä olette kollaasissa esiintyvistä lahjaideoista? <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥