23. tammikuuta 2015

LEMPPARI KOSMETIIKKAA

Heido! Kiitos ihan tosi paljon kaikille, jotka edelliseen postaukseen kirjoitti kokemuksia kirppareilta sekä niitä toivottuja postaustoiveita! <3 Alan toteuttamaan niitä heti ensi viikolla. Totta kai postaustoiveita saa yhä edelleen laittaa tulemaan, mikäli sellaisia mieleen juolahtaa ;)

Mulla on ollut jo pidemmän aikaa käytössä aikalailla samat kosmetiikkatuotteet. Tiedättekö, kun johonkin tykästyy ja se vain sopii sun iholle niin hyvin, niin sitä ei ole helppo lähteä vaihtamaan? Näin juuri on käynyt mulle aika monenkin tuotteen kohdalla. Ihoni on herkkä ja reagoi helposti uusiin tuotteisiin. Ihoni myös on rasvoittuvaa sorttia, varsinkin T-alueelta. Monesti olen tässä viime aikoina kuullut mun ihon olevan kuitenkin kauniin kuulas.

Hiuksista sen verran, että mulla on hennot ja liukkaat hiukset. Lisähiuksilla saan haluamaani tuuheutta ja karheutta tähän pehkooni. Monesti siis valitsen hiustuotteet pidennyshiuksille sopiviksi, vaikka shampoo vaihteleekin monesti mielen mukaan.

Lumenen CC-voide on ihan super hyvä tuote! Käytän tätä light ja medium sävyjen sekotuksena, tosin nyt talvella pelkkä light riittäisi. Kun taas kesällä medium on ehdoton, mikäli rusketus muhun tarttuu. CC-voide tarvitsee alleen päivävoiteen ja itse laitan myös primerin, josta voitte lukea täältä KLIK!. Iho pysyy mattaisena pitkän päivän, joka on mulle suuri kriteeri primeriä ja meikkivoidetta valitessa. CC-voide on kevyt, mutta tarpeeksi peittävä!
TBS Vitamin E Face Mist hyppäsi mun suosikkeihin noin vuosi sitten. Niin huikea tuote, ettei sanat riitä! Kiinnitän tällä yleensä meikin ja reissussa tämä on aina mukana ja toimii lisäksi myös kasvovetenä! Tuote myös virkistää kivasti kesken päivän, joten monesti kulkee mulla mukana laukussa. E vitamiini suojaa ympäristön haittavaikutuksilta sekä kosteuttaa tehokkaasti ihoa! Niin ja itseasiassa suihkin tätä viime kesänä myös palaneelle iholleni Pärnussa, ja seuraavana päivänä iho oli paljon rauhoittuneemman oloinen!
TBS Loose Face Powder antaa kivaa hehkua kasvoille, sillä se sisältää valoa heijastavia hiukkasia. Puuteri, joka myös hoitaa ihoa E-vitamiinilla ja pitää ihon mattana pitkään. Tarvitseeko tätä enempää kehua tai selittää miksi on ollut mulla käytössä jo ties monettako vuotta! <3

Nämä Nivean Lip butter -huulirasvat on ihan ylivetoja aiemmin käyttämieni Baby lipsien rinnalla. Kosteuttavat ja pitävät myös huulet pehmeän tuntuisina. Blueberry blush -voiteen sain Livboxin mukana johon tykästyin niin paljon, jotta kaveriksi oli saatava toinen! Vanilla & macadamia tuoksuu niin hyvältä <3

Kuten yllä mainitsin hoitoaineiden valinta menee yleensä pidennyshiuksien mukaan ja tässä pettämätön kaksikko! IdHair Belonger Conditioner on erityisesti pidennyshiuksille ja pitkille omille hiuksille suunnattu hoitoaine, joka kosteuttaa tehokkaasti ja sulkee hiussuomuja hellävaraisesti ja näin myös tekee hiuksen pinnasta erittäin sileän ja vahvan näköisen. Ja koska tämä tuote on kuitenkin aika kallis tämmöiselle hoitoaineen suurkuluttajalle olen myös markettihyllystä pongannut hyväksi todetun myöskin hiussuomuja sulkevan ja erittäin kosteuttavan pörröisille ja karheille hiuksille suunnatun Doven Nutritive Solutions Nourishing Oil Care -tehohoidon.

Mennään vähän hassussa järjestyksessä, mutta tässä todennäköisesti uusin luottokaksikkoni ihonpuhdituksessa! Lumenen Clear It Up! -sarjan kasvojen pesugeelin sain Livboxin mukana joskus syksyllä ja jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen tykästyin tähän niin paljon, jotta kävin heti kotiuttamassa samaa sarjaa olevan kasvoveden! Deep Purifying wash -geelipesu kasvoille ja silmille on erityisesti näppyjä ja epäpuhtauksia vastaan tarkoitettu tuote, joka poistaa todella tehokkaasti iholta meikin ja rasvan. Tämä ei jätä sellaista kiristävää tunnetta iholle, vaikka onkin erittäin tehokas ja syväpuhdistava. Antishine Toner -kasvovesi kontrolloi kiiltoa, joka tehokkaasti viimeistelee kasvojen puhdistuksen! Tuote supistaa ihohuokosia ja kontrolloi talintuotantoa, eli juuri passeli tämmöiselle sekaiholle! Tämä kaksikko mulla siis käytössä päivittäin ja aamuin illoin.

Myöskin Livboxin mukana tullut lemppari L'oréal Parisin Skin Perfection päivävoide kosteuttaa tarpeeksi ja antaa raikkaan, mutta ihanan pehmeän ihon. Musta myös tuntuu että nyt pidemmällä käytöllä tuote on kivasti tasoittanut mun ihonsävyä, eikä se oo enää pesun jälkeen sellainen punottava herkkyydestään. Käytän tätä tosiaan siis sekä yö- että päivävoiteena. Samalla kun kävin tätä päivävoidetta lisää kaupasta, ostin myös saman sarjan silmänympärysvoiteen. Voide raikastaa ja ehkä myös vähän häivyttää tummia silmänalusia. Täydellinen kombo! Oon myös ajatellut ottaa käyttöön sarjaan kuuluvan seerumin!

Löytyykö teiltä samoja tuotteita käytöstä tai innostuitteko jostain sen verran, että aiotte kokeilla? :) Kysykää mikäli jotain unohdin kertoa!

12 kommenttia:

  1. tää oli ihan mahtava postaus, sain paljon uusia vinkkejä kosmetiikan ja ihonhoidon suhteen :) oon itsekin käyttänyt tuota doven hoitoainetta, ja tykkään kovasti myös :) lisäksi mun on pakko saada tuota the body shopin kasvosuihketta, ja lumenen geelipuhdistusainetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että sain uusia vinkkejä tästä! :) oi, kerro sitten mitä tykkäät kohan oot testaillut :)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus, mulle on myös tullut noita samoja tuotteita Livboxista ja oon kaikista tykännyt! Varsinkin toi Lumenen kasvojen pesugeeli ja L'Oréalin päivävoide olivat aivan ihania tuotteita :) Ja oi että, mun on pakko saada toi vanilla & macadamia huulirasva, kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Livbox on kyllä tosi kiva kun saa testailla uusia tuotteita ja löytää sieltä lemppareita! :) ei mitään, kiva kun löysit jotain uutta ja mieleistä ;)

      Poista
  3. Kiva oli huomata samoja kosmetiikkasuosikkeja! Tästä postauksesta sai myös hyviä vinkkejä, varsinkin tuo skin perfection-päivävoide alkoi houkuttelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että siulta löytyy samoja tuotteita käytöstä ja että löysit myös uusia kokeilun arvoisia tuotteita! :)

      Poista
  4. Tosi hyvä postaus, Roosa! :) Mulla on myös tuo Nivean Vanilla&Macadamia-huulivoide, ihan taivaallisen tuoksunen ja tosi kosteuttava! Kannattaa muuten ehdottomosti kokeilla tuosta Lorealin sarjasta myös sitä seerumia! Mulla on jo toinen puteli menossa, enkä vois kuvitellekkaan enää elämää ilman sitä! :D Se tekee kasvoista niin silkkisen tuntuset, ja meikkivoidekin levittyy miljoona kertaa helpommin kasvoille sen ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt miun on ihan pakko saada se seerumi! Ostan heti kun meen sokoksella käymään! :D kiitos Nelli ♡

      Poista
  5. Mielenkiintoinen tuotepostaus ja tuo CC voide on pakko ostaa, kun sitä aina kehutaan! :) En ole mitään näistä käyttänyt itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, se on kyllä tosi hyvä tuote ollut! :)

      Poista
  6. Nyt tekee entistä enemmän mieli tilata Livbox :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Livbox jaksaa yllättää joka kuukausi! :) Joten eikun tilaamaan!

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥