18. toukokuuta 2015

WEEK 18 - 20

Heipat ja kivaa alkavaa viikkoa! Toivotaan, että sää muuttuu vähän selkeämmäksi loppuviikkoa kohden. Varailin tuossa äsken kampaaja-ajan, sillä tuli ihan totaalinen ahaa-elämys, että kohta toukokuukin on jo ohitse ja mun vakkarikampaaja muuttaa pois! Ja jotain muutakin on päässyt jostain syystä unohtumaan, nimittäin nää kahen viikon koostepostaukset! En oikeasti todella tiedä millä viikolla oon elänyt, mutta laitetaas nyt samaan syssyyn kaikki kolme edellistä viikkoa ja tästä lähtien kirjoitan kalenteriin milloin nää täytyy tehdä :D 

Eilen pakkasin laukkuni ja voisiko sanoa, että muutin poikaystäväni kanssa viikoksi serkkuni tykö asumaan. Tällä hetkellä me ollaan Sallin kanssa isossa talossa aivan kahdestaan. On vähän orpo-olo. Oonkin tehnyt mun officen ruokapöydän ääreen, läppäri ja kalenteri, eihän sitä muuta tarvitakaan. Tänään on tortillapäivä, onneksi joku muu päättää kerrankin mun puolesta mitä syödään. Mutta vaikka omat arkiset rutiinit ovatkin nyt viikon tauolla on kalenteri silti buukattu suhteellisen täyteen. Palataan kuitenkin niihin kolmeen edeltävään viikkoon puhelinkuvien kera!

Salli pongasi kauneusillan herkut ennen vieraiden saapumista ja niitäpä sitten tuijoteltiinkin varmaan vartin verran. // Iltalenkki ja auringonlasku. // Good night, sleep tight. // Piknik eväät ja ystävän seura = laatuaikaa <3

Vesipeto. Järvi, lampi, joki, lätäkkö, mikä vain kelpaa, aina pitää kastella ainakin tassut! // Vappuaaton tunnelmia. // Vappupäivän grilliherkut. // Ja vappupäivän ihana tyyni järvi ja auringonlasku!

Vappupäivänä satamassa. Uuden siiderimaun testailua ja karkkia kyytipojaksi. // Ensimmäinen pallojäätelö! Nam. // Oli aika kiva sää juoksulenkille metsässä järvimaisemissa. Oon kyllä niin luonnon lapsi kuin olla ja voi. // Ihanan Jennin kanssa wokeilla Hyveessä.

Tämmöistä rapputreeniä on tullut harrastettua. Sallille monesti tulee sanottua, että voi odottaa alhaalla ettei pienet jalat rasitu, mutta urhoollisesti se seuraa aina perässä, tai joskus jopa edellä. // Appelsiiniä ja mansikkaa aamupalaksi. // ESTE. Raukka mietti pitkään onko hänen pakko hypätä yli :D // Selfiee.

Oriflamella jaksoillassa Kaunis Iho -kampanjan tuotteiden testailua. Ihana hetki! // Luulin et tää on vaan kissojen logiikka, mut ilmeisesti meillä on astetta tyhmempi koira? :D // Muistin tän kuvan jälkeen miksi en tykkää salamalla otetuista kuvista.. Kiilusilmät.. Salli oli hautautunut viltin alle nukkumaan. // Meidän Oriflamen piste Kalamarkkinoilla. Hiukan jos oli syväjäätyminen lähellä, mutta hauskaa oli siitäkin huolimatta!

Piti ikuistaa mun kirpparikierroksen sovitukseen viedyt vaatteet. Ennätysmäärä! Tosin kotiutin vain tuon neon värisen takin. // Ihanaa kun luonto alkaa jo vihertää. Tosin tämmöiselle siitepölyallergikolle ei mitään kovin kivaa aikaa nenän niistämisen vuoksi. // Meriteemainen asu, pallohame ja raitapaita! Hiukan oltiin mukavuusalueen ulkopuolella noin monen kuosin takia, mutta loppuunsa toi olikin aika kiva.

6 kommenttia:

  1. hei ihana toi sun meriteemainen asu, tosi onnistunut! :-) ♥ ja voiii sallia, se on niin söpö etten kestä!! :D varsinkin toi kuva missä se pohtii uskaltaako hypätä puun rungon yli.. :D ja koirakuume pahenee vaan entisestään.. plus että rupes kyllä tekemään wokkia ihan tajuttomasti mieli tuota kuvaa kattoessa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa Sallille saa kyllä aina nauraa :D <3 tiiätkö! Mun alkoi kans tehä mieli wokkia, vaikka tiiän etten jaksa sitä kuitenkaan syödä loppuun asti :') Ihana Jenni <3

      Poista
  2. Minun shelttikuume nousee potenssiin sata, kun katon näitä Sallin kuvia!! En kestä miten söpö se on! <3 Ja niin kaunis sinä ja söpö tuo pallohame :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups sorry :D miten sun asiat muuten etenee? <3 Kiitos ihana Nelli <3

      Poista
  3. Ihania kuvia!♥ mä en ole vieläkään syönyt pallojäätelöö vaikka noita kojuja on usempi jo näkynyt :D ihana Salli, niin suloinen koira:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekää oo kun tuon yhen :D Hihi joku aurinkoinen päivä sun pitää kyllä käydä, noi on mulle ainakin sellanen juttu et tietää kesän olevan tulossa :') aww, kiitos Viivi <3

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥