20. heinäkuuta 2015

TALLINNA

Aurinkoista maanantaita! Pääsette nyt näin uuden viikon kunniaksi nauttimaan hiukan reissukuulumisista, ja oonkin ehtinyt käydä läpi jo Tallinnassa otetut kuvat. Keskiviikkona me siis huristeltiin Pärnusta Tallinnaan ja oltiin yötä Express -hotellissa, aivan sataman tuntumassa. Ei ollenkaan hullumpi sijainti, sillä vanhaan kaupunkiin oli vain muutama sata metriä matkaa ja aamulla satamaankin oli vain lähteä ilman navigaattorin opastusta. Huonekin oli suhteellisen viihtyisä, vaikka vähän kauhistelinkin ja heitin aluksi vitsiä vihreistä seinistä! :D

Hotellille päästiin noin kahden aikaan päivällä ja vaatteiden vaihdon jälkeen napattiin hotellin ovelta taksi ja suunnattiin ülemiste -kauppakeskukseen. Iso kuin mikä, mutta loppujen lopuksi en ostanut kuin neuleen ja topin New Yorkerista. Mutta kokemus sekin, melkein nimittäin eksyttiin sinne, sillä alkuun se vaikutti niin sokkeloiselta koko rakennus :D

Shoppailujen jälkeen lähdettiin takaisin hotellille. Tullessa taksi maksoi jotain 8euron kieppeillä ja mennessä tuplasti enemmän? No eihän se siltikään ollut verrattavissa suomen taksin hintoihin, mutta huijareitahan tuolla on liikkeellä. Huilahdettiin hetki ja lähdettiin sitten etsimään ruokapaikkaa Vanhasta kaupungista. Suhteellisen pitkän ajan kävelyn jälkeen lopulta löysimme mieleisen ruokapaikan ja näin jälkeen päin valinta oli täys kymppi. Päädyimme syömään Clazz -ravintolaan, jonka ruokalistalla on mm. burgereita. Ja sellaiset me päädyimme ottamaan siinä kamalassa nälän tuskassa. Tarjoilija oli niin energinen ja hymyileväinen. Ensimmäinen joka koko reissun aikana tuli kysymään ruokien tuonnin jälkeen onko meillä kaikki hyvin. Lähtiessä nappasin vielä kuitin mukaan, sillä kuittiin oli kirjoitettu ''Kiitos paljon <3''. Söin myös parhaimman ruishampparin ikinä. Suosittelen tätä ihanaa suloista ravintolaa ihan jokaiselle!

Eikö näytäkin hyvältä! :) Mahat täynnä olikin hyvä jatkaa hiukan kiertelyä vanhojen rakennusten ympäröimänä. Vanha kaupunki on upea. Siellä vain voisi kävellä ja kävellä. Ilman päämäärää. Useamman tunnin ajan. Harmiksemme kaikki suloiset kahvilat olivat jo sulkeneet ovensa, joten lähdettiin takaisin hotellille. Ideana se oli tosi hyvä, sillä seuraavana päivänä oli pitkän kotimatka edessä.

Sellainen pieni katsaus Tallinnan visiittiin. Yhdessä päivässä ehti yllättävän paljon, vaikka totta kai olisi tuonne saanut kulutettua toisenkin päivän. Nyt nappaan koirakaverin kainaloon ja lähdetään ulos! Ihanaa uutta viikkoa :*

12 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kuvia <3 Mekin lähdetään pian poikaystäväni kanssa minireissulle Tallinnaan, kun sain elokuun ensimmäisen viikonlopun kokonaan vapaaksi! :) Siellä ei ole tullutkaan käytyä moneen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oii, ihanaa että pääsette reissuun! Tallinna on kyllä kaunis kaupunki ja helppo kohde matkustaa :)

      Poista
  2. Jooo kylläpä näyttää kivalta, Tallinnassa ei oo tullut käytyä aikoihin joten oishan tuonnekin kiva päästä:D Ihanan pirtsakka toi vihreä sisustus tuolla hotellissa, mun mieleeni;) Meillä tais Roomassa olla samalla tyylillä hotellihuone sisustettuna, vihreetä oli mikä sitten toi pirteen ja raikkaan fiiliksen huoneeseen:) Mukava että reissu meni hyvin!:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeei mulla olisi sulle muuten haaste uusimmassa postauksessani vinkvink;)

      Poista
    2. Sun täytyy lähtee käymään Tallinnassa ;) Hihi. Joo toi oli yllättävän kiva sisustus, vaikka alkuun se vähän tuntuikin hassulta :D Heii jee! Täytyy käydä tsekkaa, kiitos <3

      Poista
  3. Näyttääpäs kivalle reissulle! :) Tallinnassa pitäisi taas käydä kun muutamaan kesään siellä ei ole tullut käytyä! Ihania kuvia oot räpsinyt ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi <3 Tallinna on kyllä kiva paikka, sinne pitäisi tosiaan lähteä useamminkin kun matkustaminen on helppoo :)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja miten hyvä palvelu ollut tuolla ruokapaikassa! <3 Pakko pistää korvan taakse, me satuttiin yhdellä Tallinnan reissulla vähän huonompaan paikkaan syömään ja meinattiin myöhästyä laivasta kun alkupaloissa meni toista tuntia, vaikka luvattiin muuta. Tuo paikka mihin te löysitte vaikuttaa kyllä ihan täydelliseltä ruokapaikalta, vitsi kun tuollaisia sattuisi useammin kohdalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, unohdin vielä sanoa et ei me ehditty saada kuin yhden henkilön alkupalat, kun oli pakko lähteä takaisin sinne laivalle et päästään takas Helsinkiin. Tuli ainaki ikimuistonen reissu, vaikka ei ihan parhaimmalla tavalla! :D

      Poista
    2. Kiitoos! <3 Harmi kuulla, että teille sattui noin huono ravintola! :( Ihme palvelua tommoinen!

      Poista
  5. ei vitsit miten ihania kuvia! ♥ ja teidän ravintolakin kuulostaa tosi ihanalta, me taas käytiin pärnussa ihan kamalassa ravintolassa.. :D tai no kiva se varmaan ois ollu, mutta mun annos oli pahaa ja poikaystävän annos aivan minimaalinen, hehehe :D mutta ihanalta kuulostaa teidän irtiotto ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, missä ravintolassa te kävitte? :D Harmi kuulla! Kiitos Jenni <3

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥