28. joulukuuta 2015

VUOSIKOOSTE 2015, OSA 1

Heippa! Odottelen jo melko kuumeisesti uutta vuotta, jotenkin nämä välipäivät tuntuvat hiukan turhilta.. vaikkakin joulun jälkeen tekee hyvää hiukan hengähtää ennen uuden vuoden juhlimista. Jotenkin mulla on suhteellisen suuret odotukset ensi vuodelle, vaikkei oikeasti ole yhtään minkäänlaisia suunnitelmia vielä tehty. Mutta siitäkin syystä jo melkein perinteeksi muodostunut vuosikooste starttais nyt ensimmäisellä osalla. Ja pidemmittä höpinöittä päästän teidät kurkkaamaan mun vuoden 2015 ensimmäisiin kuukausiin! Kuinka moni teistä oli mukana mun matkassa jo näinä aikoina? :)

TAMMIKUU...
...mun vuosi alkoi työttömyydellä, josta en sinänsä ollut lainkaan surullinen
...vietettiin Karoliinan kanssa tyttöjen iltaa juustofonduen merkeissä
...käytiin mökkeilemässä, joka oli tosi kivaa talvellakin
...hankin kotiin kukkia piristämään mun päiviä
...muutenkin sisustaminen oli melko suuressa osassa, sillä kerrankin siihen oli aikaa

HELMIKUU...
...aloitin Oriflamen edustajana ja olin siitä todella iloinen, sillä sain päiviini sisältöä kaikilla kivoilla koulutuksilla ja tuotteisiin tutustumisilla
...vietin aikaa Jennin kanssa kahviloissa ja kuvailemassa
...tyttöjen iltaa vietettiin Tiian kanssa ja parannettiin maailmaa taas vähän paremmaksi
...kävin kampaajalla ja luovuin pidennyksistä vihdoinkin
...aloitin aamuni lähes tulkoon jokaisena päivänä aamulenkilla koirakamun kanssa
...nautin siitä, kun päiviini alkoi tulla hiukan rutiinia
...tosin vaikkakin päivien parhain kohokohta oli illalla salkkarit poikaystävän kanssa, ei työttömyys siltikään tuntunut pahalta
...ostettiin uusi sänky ja unien laatu vain parani

MAALISKUU...
...vietin jälleen paljon aikaa Jennin kanssa
...ja totta kai myös muiden ystävien
...lenkkeilin ja keskityin paljon itseeni ja omaan hyvinvointiini
...käytiin mökillä moottorikelkkailemassa - voi sitä iloa ja riemua
...näin kummityttöäni sekä parasta ystävääni pienen mutta sitäkin arvokkaamman hetken ajan
...juhlittiin perinteiseen tapaan mun ja Karoliinan tuplasynttäreitä
...nautin kevään tulosta ja pikku hiljaa lämmittävästä auringosta
...käytiin katsomassa parina päivänä ampumahiihdon mm-kisoja ja miten kiva kisafiilis paikan päällä vallitsikaan
...aloin myös pikku hiljaa tympääntyä ainaiseen kotona olemiseen ja siihen, että jokaiselle päivälle piti keksiä jotain aktiviteettiä, jotta nämä seinät eivät kaatuisi niskaan

HUHTIKUU...
...urheilin yhä enemmän, sillä säät suosivat lenkkeilijää
...avattiin grillikausi villasukat jalassa
...pääsin ensimmäistä kertaa mukaan Oriflamen manager meetingiin Jyväskylään, sillä nousin minitiiminvetäjäksi
...kävin pelaamassa bubble socceria
...avattiin myös terassikausi aurinkoisella säällä joen rannassa
...vietettiin rentouttava miniloma poikaystävän kanssa Rauhalahdessa
...vihdoin työkuviot alkoivat selkiytyä ja kirjoitinkin työsopparin kesäksi
...hullaannuin riisikakuista ihan täysin :')
...shoppailtiin Kuopiossa ja löysinkin muutamia kivoja yksilöitä vaatekaappiin täytteeksi

8 kommenttia:

  1. Ihana koostepostaus! ♥ Muistelisin että liityin blogisi lukijaksi joskus tammi-helmikuun paikkeilla, sillä nuo kuvat muistuivat heti mieleeni mitä noissa ensimmäisissä kollaaseissa on :) Olen varmaan joskus jo sanonutkin tämän, mutta siun hiukset on vaan niin ihanat!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Tuuli, kun oot näin pitkään matkassa pysyny mukana <3 Ootkin ihanan ahkera kommentoija :*

      Poista
  2. Tosi kiva lukea sun alkuvuodesta, koska hyppäsin itse mukaan vasta äskettäin :) Ps. Ihania kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua kuulla, että tykkäsit tästä! :) Ja hirmu kiva, että oot tullu matkaan mukaan <3

      Poista
  3. Olipas kivaa luettavaa tämä vuosikooste! ♥ innolla odotan tulevia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kiitos! <3 Lisää on tulossa ;)

      Poista
  4. No nyt tuli hirmu into itekin päästä tekemään taas tätä, ihana aina katsoa omaan vuoteen kun kasaa blogiin vuosikoostetta! Mulla vaan menee tammikuun alulle tuo vuosikooste, mutta ei se mitään. Hey, mäkin luovuin tänä vuonna pidennyksistä - VIHDOIN!:D Tuo pitäää muistaa itsekin mainita, nimim. pidennykset päässä montamonta vuotta muutamaa minitaukoa lukuunottamatta! Ihanalta vaikuttanut sun vuosi ja ilo ollut seurata, nyt meen lukee toista osaa -->

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pidennyksistä luopuminen on vaikeeta, mutta nykyään tykkään omasta tukasta tosi paljon, enkä vois ees kuvitella pidennyksiä takasin päähän :D huippuu, että siekin luovuit niistä, sulla on nätit hiukset muutenkin <3

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥