11. joulukuuta 2016

OUR BEDROOM

Rauhallista sunnuntaita! Ihana viikonloppu alkaa olla takanapäin. Eilen vietin päivän äitini ja siskoni kanssa kaupungilla. Kävimme joulumarkkinoilla ja syömässä ihan vain tyttöjen kesken. Viimeisimmästä kerrasta oli ehkä jo liian pitkä aika, joten tää tuntui kyllä niin kivalta. Ja tänään kävin hakemassa karvakaverin äitini luota, jossa pieni koira on majaillut jo yli kuukauden. Nyt hän taas ilostuttaa ja vihastuttaa meitä! Vihastuttaa siksi, että imuri saa laulaa jatkuvasti, sillä on taas se aika vuodesta, kun karvaa irtoaa. Jes, nää on niitä koiranomistajan iloja 😅 Mutta kaikesta siitä karvanlähdöstä huolimatta on taas ihana kuunnella tassujen rapinaa lattialla ja hymähdellä koiranunta näkevälle pienelle rakkaalle.

Sain myös tänään siivottua ja kuvattua kotiamme jo päivällä, kun luonnonvaloa riitti vielä hyvin! Meidän makuuhuone on kyllä kokenut super ison muutoksen tässä viimeisimpien kuukausien aikana. Nyt se alkaa pikkuhiljaa näyttämään täydelliseltä. Yöpöydät ovat vielä etsinnässä, mutta baarijakkarat ajavat asiansa ihan hyvin tässä vaiheessa. Samaten myös pimennysverhokankaat ovat vielä kangaskaupassa ja ne olisi tarkoitus ostaa ja ommella mahdollisimman pian. 

Makuuhuoneessa oli verhotanko ikkunan yläpuolella, mutta jostain syystä en tykännyt siitä yhtään ja eräänä aamuna herätessäni näin sieluni silmin verhokiskot katossa ja pitkät kauniit verhot lattiaan saakka! Ja tämä täytyi saada toteutettua. Maalauksen ja tapetoinnin yhteydessä kittasimme verhotangon jättämät reiät piiloon ja lopulta, kun mulle ammattilainen kertoi ettei kattomateriaali kannattele verhokiskoa, eikä se siinä tule pysymään, niin päädyimme lopulta asentamaan katon rajaan pujotustangon tuplana. Ja oikeastaan lopputulos on hyvä ja mieluinen. Tuo on kuitenkin ehkä helpompi kuin kisko, eipähän tarvitse ripustella verhoa erikseen.

Mulla oli ajatuksissa myös, ettei makuuhuoneeseemme tule lipastoa tai muutakaan sellaista isoa huonekalua. Jokin kevyt penkki tai muu sellainen vastaava taso, johon saisi somisteet laitettua. No naisen mieli kun ehtii muuttua monen monituista kertaa päivänkin aikana, niin Ikean reissulta päädyimme ostamaan Malm lipaston kuudella laatikolla ja lasikannella. Lasikansi tekee lipastosta ylellisemmän näköisen, joten se miellytti silmää paljon. Ja eihän säilytystilaa voi koskaan olla liikaa?

Lähtökohta tässä. Tuo ruskea seinä, omaan silmään kaunistellen sanottuna kakanruskea, toisten mielestä suklaanruskea, mutta lopputulema omasta mielestäni on ihan kamala. Ruskeat verhot meillä oli aiemmasta asunnosta ja ne olikin ainut juttu, joka sopi tuonne makuuhuoneeseen kuin nenä päähän! Haha.

Ja tältä makuuhuoneessa näyttää nyt. Valoisaa ja avaran näköistä. Valkoista, harmaata, mustaa ja kukilla vähän eloa ja väriä. 😍 Mitä tykkäätte?

8 kommenttia:

  1. Se on I H A N A ! 😍

    VastaaPoista
  2. oi, tykkään ihan hirveesti!! ♥ muutos on kyllä valtava, ja lopputulos on todella upea :) nykyinen onkin paljon enemmän sun ja teidän tyylinen. hih ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on miunkin mielestä! ♡

      Poista
  3. Lopputulos näyttää kyllä tosi ihanalta, juuri tuollaisen makuuhuoneen haluisin itsekin, hih! :') ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihania sanoja, kiitos ♡

      Poista
  4. Ihanalta näyttää, tosi kotoisa ja ihana tunnelma huoneessa :-)

    Janica K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sielläkin tykätään :) kiitos!

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥