5. elokuuta 2013

kuka voisi kellot seisauttaa tai ajan pysäyttää

Moikka pitkästä aikaa! :-) Päivät vaan valuu läpi sormien! Ylihuomenna jo kouluun :-D Sinne se kesäloma sitten meni. Tulin kertomaan teille mun viikonlopusta, jonka vietin mun sotilaan kanssa. Perjantaina vielä voivottelin kipujani, jotka siis johtui mielettömästä flunssasta, joka on jo pikkuhiljaa paranemaan päin. Illalla sain mieheni kotiin. Tehtiin ite pitsaa iltapalaksi, sillä nälkä oli molemmilla ihan mieletön! 
Myöhemmin illalla muistin, ettei me viime viikonloppuna oltu muistettu katsoa Vuonna 85 -leffaa mun suurista pyynnöistä huolimatta, joten suunnattiin Filmtowniin vuokraamaan se ja leffaherkkujen kanssa majoituttiin sohvalle vierekkäin loppu illaksi/yöksi.
Lauantaina herättyä lähdettiin käymään A:n mummin luona sekä sen jälkeen mökillä. Visiitit oli melko pikaiset, mutta sellaiset, että kerkesi muutaman viikon kuulumiset vaihtaa puolin ja toisin :-) Illaksi lähdettiin A:n veljen perheen luokse, jossa grillattiin sekä juotiin muutamia ja pelattiin Buzzia!
Sunnuntaina chillailtiin ja rentoiltiin kotona, katsottiin Kovat kaulassa -sarjaa Netflixistä ja juotiin vadelmasmoothiet. Käytiin kaupassa ostamassa mulle viikon ruuat, jotta pääsen mahdollisimman helpolla :-D Illalla me lähdettiin A:n kaverin kanssa viemään A takaisin Kajaaniin, ja sainkin kaksi ja puoli tuntia lisää aikaa nauttia rakkaani läsnäolosta ja tuijotella sen takaraivoa takapenkiltä :-)
Tällainen kuulumispostaus pitkästä aikaa kuvineen, tykkäättekö? :-) Mulla oli vähän ongelmia voittaa laiskuus sillä, kun perjantaina nappailin kuvia kameralla ja lauantaina tabletilla ja sunnuntaina puhelimella :-D ja kaikki kuvat piti erikseen siirtää koneelle. Yritän nyt ryhdistäytyä tän blogin suhteen, sillä oon laiminlyönyt tätä ihan kunnolla viime aikoina. Aika vaan ei oo riittänyt ihan kaikkeen. Mutta jospa arkeen palaaminen sais taas hieman rutiineja aikaiseksi :-) Nyt suuntaan sänkyyn odottelemaan nukkumattia. Palaillaan taas 

7 kommenttia:

  1. Tykkään !! <3 tosi kiva postaus ja kivoja kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Karoliina <3

      Poista
  2. voi, tulipa tuosta käsi kädessä -kuvasta mieleen ihan meidän kokema inttiaika. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja voin niiiin muistaa elävänä ne sunnuntain hetket, kun piti toinen taas luovuttaa armeijan harmaisiin.. ei se onneksi ikuisuutta kestä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kun kommentoit, kiitos :) ei oo todellakaan yhtään kivaa taas päästää toista menemään jokikinen sunnuntai/maanantai, mutta tosiaankin onneks tää ei kestä ikuisuutta :)

      Poista
  3. Aivan ihana postaus, tykkäsin tosi paljon.:)<3 Katoin muuten itekin vasta tuon vuonna 85 elokuvan ja tykkäsin. Mitä mieltä olit siittä?:) Ihana tuo teiden käsikuva.<3 Piti vaan hetki miettiä, et miten teidän kädet on oikein tuossa.:D

    VastaaPoista
  4. Niin ja piti vielä sanoa, et tosi ihana banneri.:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Irene! <3 tykkäsin kyllä itekin siitä leffasta! :) haha jep istuin takapenkillä niin siks ehkä vaikee hahmottaa :D

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥