19. joulukuuta 2015

19. LUUKKU - JOULUISIA FAKTOJA



1. En oikeastaan pidä jouluruuasta. Yleensä mun lautaselle päätyy vain karjalan piirakoita ja lohta, perunoita ja karjalanpaistia. Parin viime vuoden aikana olen opetellut syömään kinkkua. Laatikot ei kyllä vieläkään uppoa. Tänä vuonna aion maistaa porkkanalaatikkoa!

2. Me ei yleensä pukeuduta jouluna mitenkään hienosti. Lapsuuden jouluina hengailtiin koko aatto aina yöpuvuissa.

3. Nykyään aatto vietetään niin poikaystävän suvun kanssa kuin myös mun perheen. Ollaan onneksi onnistuttu yhdistämään nama ja aikataulullisesti aatto sujuu hyvin useammassa paikassa. Toki rajottaa sen verran, että esimerkiksi telkkarista tulevat jouluohjelmat saattavat jäädä välistä.

4. Lapsuudessa kilpailtiin aina sisarusten kanssa lahjojen määrällä. Nykyisin lahjoja tulee huomattavasti vähemmän ja sen sijaan niiden antaminen on paljon kivempaa ja antoisampaa.



5. Joulu merkitsee mulle yhdessäoloa, rauhaa ja rakkautta.

6. Tapasin appivanhempani ensimmäisen kerran jouluna. Se oli vähän jännää mennä vieraiden ihmisten luo jouluna, joka itselle on aina ollut niin perhekeskeinen juhla.

7. Tykkään joulusta, mutta en jostain syystä ole osannut tuoda sitä paljoakaan omaan kotiin. Ehkäpä siksi, ettei esimerkiksi aattona olla koskaan kotona. Mutta uskon, että tulevaisuudessa meillä on kuusesta lähtien kaikkea joulujuttua kotona!

8. Tällä hetkellä odotan aattoa paljon, sillä en malttaisi odottaa, että pääsen antamaan lahjat läheisilleni.


 
9. Olen kiitollinen mun vanhemmille siitä, että sain aika pitkään elää uskossa, että joulupukki on olemassa ja tontut ikkunoissa kurkkimassa.

10. Pienenä aina ihmettelin, kuinka joulupukki ehti kuumalinjan jälkeen kiertää kaikki maan lapset ja silti oli meillä ajoissa :')

11. Meidän jouluisiin perinteisiin ei kuulu joulusauna, mutta vuodesta riippuen saatetaan silti poiketa aattona saunaan lämmittelemään.

4 kommenttia:

  1. Ihania joulufaktoja! Porkkanalaatikkoa kannattaa ehdottomasti maistaa;) Hei tuo kohta 9, itse olen myös kiitollinen vanhemmilleni tuosta. Suloinen taas tuo 10 :')♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Kata <3 Eilen en vielä uskaltanut koskea porkkanalaatikkoon kun käytiin jouluruokailemassa työporukan kanssa, mutta jouluhan on vasta tulossa :D

      Poista
  2. Ihana joulupostaus! ♥ Itse luulin myös monen monta vuotta että kaikki joulun laatikkoruuat on pahoja, mutta yllätyksekseni porkkana -ja perunalaatikko olikin hyvää! :D Ainut mistä en tykkää on lanttulaatikko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on siis pakko rohkaistuu ja maistaa niitä laatikkojakin :D Tosin lanttu- ja maksalaatikon skippaan taatusti! Kiitos Tuuli kommentista <3

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥