9 positiivista asiaa viime viikolta

Viime viikko oli melkoista haipakkaa. Töiden alku ja sen yhdistäminen perhe-elämään vaatii hiukan totuttelua. Tai oikeastaan aika paljon. Vähemmästäkin työmäärästä väsyy, kun se tulee ihan yhtäkkiä pitkän tauon jälkeen. Mua on aina auttanut positiivisten asioiden miettiminen, kun tuntuu, että arki painaa päälle ja vie liikaa ajatuksia itseensä. Muutenkin tykkään lukea muiden positiivisia juttuja sekä kiitollisuuspäiväkirjoja, sillä ne antavat toivoa siitä, ettei maailma olekaan niin paha paikka, kuin välillä voi tuntua. Ja ehdottomasti parempi vaihtoehto illalla on miettiä muutama asia mistä on kiitollinen just siinä päivässä, kuin niitä mitkä ovat esim. epäonnistuneet tai muuten aiheuttavat harmaita hiuksia. Mistä asioista sie oot onnellinen viime viikossa? Tai tässä päivässä?

💛 Pitkään odotettu keskosperheiden tapaaminen, josta en tuntenut entuudestaan kuin yhden perheen. Oli todella ihana tavata muitakin perheitä, jotka ovat tavalla tai toisella kokeneet keskosuuden ja oli mielenkiintoista kuulla miksi muille on syntynyt pienen pieniä keskosia. Keskosuus on asia, joka koskettaa mua nyt ja aina. Kaikkea sitä mitä keskosperheet käy läpi, ei voi ymmärtää, ellei itse ole kokenut samaa. Vertaistuki on parasta!

💛 Olimme ystäväni kanssa nähneet viimeksi heinäkuun alussa ja nyt päästiin viimein vaihtamaan taas kuulumisia. Oli ihana jutella hiukan syvällisempiäkin ja kuulla kuinka ystävällä oli alkanut opiskelut.

💛 Hemmotteluhoito Eco Beautylla. Oon todella huono käyttämään lahjakortteja, yleensä käyttö venyy ihan viime tippaan niinkuin nytkin, mutta nyt voin sanoa että onneksi! Koska juuri tätä hemmottelua kaipasin kiireisen työviikon keskelle. Valitsin hoitovalikoimasta kukkatippahoidon, joka oli ihan äärimmäisen ihana. Enkä olisi jotenkaan voinut uskoa intuition olevan niin vahva, että se oikeasti johdattaisi niin lähelle itseä, joten sekin oli todella positiivinen yllätys!

💛 Iltalenkki naapurin kanssa. Mikä voisikaan piristää enemmän kuin ottaa iloinen naapuri mukaan lenkkiseuraksi ja höpötellä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä!

💛 Joka päivä töistä kotiutuessa vastassa ovat olleet rakkaan lapseni hymyilevät kasvot! No words needed.

💛 Myöhäinen illallinen veljien, mieheni sekä veljeni tyttöystävän seurassa. Sekä lounas ihan kaksin mieheni kanssa! Sanoinkin miehelleni, että onpa hassua, kun ei tarvitse höösätä ketään tai miettiä kuinka paljon sitä ruokaa pienistä sormista lentää lattialle. 

💛 Viikon ruokaostosten tekeminen sunnuntaina. Miten ihana onkaan aloittaa uusi viikko, kun jääkaappi ei huuda tyhjyyttään!

💛 Muutama tunti mökillä tekee ihmeitä mielelle! Rentoutuminen ja rauhoittuminen onnistuu kaikista parhaiten siellä: keskellä ei mitään, veden äärellä, luonnon rauhassa. 

💛 Sivutyön uuden menestysmallin koulutus. Rakastan sitä porukkaa, josta saa aina uutta energiaa, heiltä saa uusia ideoita ja tukea oman polun tallaamiseen. Ja kaiken lisäksi uusi menestysmalli kuulostaa ihan super mahtavalta! Unelmat on tehty toteutettaviksi 💝 

mitä kuuluu?

Moi! Hiukan on aikaa kulunut viimeisimmästä postauksesta. Mutta annettakoon se anteeksi. Oon nyt ollut aika paljon ihan vain lastani sekä miestäni varten. Vietettiin yhteistä kesälomaa, sillä mies oli lomalla ja mullakin loppui heinäkuun lopulla mammalomailu ja jäin suoraan kesälomalle vielä neljäksi viikoksi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä vuoden ja neljän kuukauden kotilomailu, sillä palasin tällä viikolla takaisin töihin. Vähän on haikeat fiilikset, mutta eiköhän se tästä lähde, kun vauhtiin pääsee. Oon tosi kiitollinen, ettei kaikki uusi ala samaan syssyyn, vaan isimies jää kuukaudeksi koti-isäksi, joten saan rauhassa palailla työelämään ennen kuin pikkumuru aloittaa hoidon.

Sen lisäksi, että oon nauttinut perheestäni ja kesästä, joka olikin oikea kunnon hellekesä, niin oon myös paininut ja punninnut blogin aihepiiriä ja sisältöä. Olisi ihana kirjoittaa tänne äitinä, mutta äitimaailma on niin älyttömän kova, ja tarkemmin kun mietin niin mulla ei varsinaisesti ole mitään sanottavaa, enkä halua lastani niin sanotusti yhdeksi päätähdeksi tänne. Hän on toki iso osa mua ja miun elämää, mutta haluan pitää blogin vain omana paikkanani. Haluan kirjoittaa tätä Roosana, ihan omana itsenäni. Kaipaan sitä intohimoa kirjoittamiseen, jollaista koin, kun kirjoitin tätä blogia pari vuotta sitten. Ideoita tulvi ja kumpuili ja niistä kirjoitin. Tämä oli sellainen pakopaikka ja rakas harrastus. Haluan, että se on sitä nyt tästä eteenpäinkin. Postaustahti toki ei varmasti tule olemaan sellainen kuin joskus, mutta aika näyttää!

Jotenkin, kun oon selkeyttänyt asian ytimen itselleni, oon ollut todella innoissani tästä! 

Käytiin eilen myöhäisellä päivällisellä Kerubissa. Oli vaihteeksi kiva vaihtaa vähän vapaammalle ja unohtaa ne arkiasiat, jotka ovat nyt tällä viikolla pyörineet aika vahvasti mielessä. Oon alkanut stressaamaan pienistäkin asioista, kuten omasta nukkumaanmenosta. Illat ovat olleet aina sitä aikaa itselle ja parisuhteelle, kun juniori on mennyt jo yöunille. Nykyisin en osaa yhtään enää rentoutua ja rauhoittua, sillä mietin vain seuraavaa aamua ja päivää. Tuntuu etten ole enää balanssissa. Balanssi itsensä kanssa ja sisäinen hyvinvointi on tärkeää. Siksi päätinkin keskittää jatkossa ajatukseni ja tekemiseni mulle tärkeisiin asioihin, kuten perheeseen, kotona oleskeluun, kauneuteen ja ystäviin. Mitkä on siun arjen voimavaroja? Miten rentoudut parhaiten?

Oikein ihanaa sunnuntaita just sulle! 💛

ensimmäinen yökyläreissu

Hello there! 💛

Meillä on edessä ensimmäinen yökyläreissu, tai siis Kaapolla on. Aika hurjaa sanoa noin. Me ollaan mieheni kanssa lähdössä viikonloppuna ystäviemme kanssa viettämään iltaa ja Kaapo menee ensimmäistä kertaa mummolaan yöksi!  Uskon, että pikkumies viihtyy ja nauttii olostaan ja siitä 110% huomiosta, jonka hän hoidossa saa. Mutta ajatus tuntuu oudolta, että itse tulen kotiin nukkumaan, eikä ihana hymysuu olekaan täällä vastaanottamassa isiä ja äitiä takaisin. 

Tämä viikko on ollut tähän asti melkoista hulabaloota. Päiväunet ovat olleet teillä tietämättömillä ja tätä myötä se päivisin tottuneesti saatu parin tunnin oma aika on ollut ihan minimissä. Joten odotan kyllä vapaata iltaa just nyt enemmän kuin mitään. Jo raskausaikana päätin, etten kadota itseäni äitiyteen kokonaan, vaan pidän huolta itsestäni ja otan myös sitä omaa aikaa aina silloin, kun sitä tarvitsen. Näin olenkin tehnyt, mutta aina uuden jutun eteen tullessa joku sisälläni piileskelevä pieni piru nostaa sarvensa ja saa mielessä kummittelemaan.

Se pieni piru saa minut kokemaan vääryyttä ja huonoa omatuntoa siitä, että laitan lapseni hoitoon omien menojeni takia. Vaikka sehän on täysin normaalia, että lapsi käy yökyläilemässä! Lisäksi vielä, kun Kaapolla on usempi ihana mummo ja muutama arvokas ukki, jotka mielellään viettävät aikaa lapsenlapsensa kanssa ja varmasti odottavat kuumeisesti milloin saavat tämän hymypojan ensimmäistä kertaa yöksi. Ahdistun ajatuksesta, ettei Kaapo saa niitä kotona olevia rutiineja täysin sellaisina meidänlaisina ollessaan muualla tai jonkun muun kanssa kuin isin tai äidin. Yritän kovasti tsempata itseäni, sillä eihän hän saa niitä rutiineja ja tapoja muutaman kuukauden päässä alkavassa päiväkodissakaan. Tiedän Kaapon olevan sopeutuvainen vaapero, eikä hän hätkähdä pienistä muutoksista.

Ilman tätä pientä pirua sisälläni, olen yökyläilyn kanssa todella hyvillä mielin. Tuntuu jollain tavalla luonnolliselta, että Kaapo menee yöksi mummolaan. Ehkä se johtuu siitä, että itse olen ollut todella paljon yökylässä milloin missäkin, mummolasta serkkuihin jne. Ja oikeastaan vielä pienemmästä naperosta lähtien, kuin oma lapseni nyt on. 

Mummolassa Kaapo saa alkaa luomaan meidänlaisten rutiinien ympärille mummolarutiineja ja uusia tapoja toimia eri tilanteissa. Itse ainakin olen herkästi kaavoihin kangistuva, joten uskallan väittää, että on lapsellekin avartavaa nähdä uudenlaisia toimintamalleja. Minun tekisi hirveästi mieli aina paapattaa kaikki pienetkin jutut Kaapon hoitajille, mutta olen yrittänyt usein hillitä itseni ja antaa heidän tehdä asiat hyväksi katsomallaan tavalla. ''Soita jos tulee jotain kysyttävää'', on monesti minun toiseksi viimeinen ellei jopa viimeinen lause ennen kuin laitan oven kiinni ja lähden. Fakta on, ikinä, koskaan kukaan ei ole soittanut ja pyytänyt neuvoa. Vaikka muutaman tunnin mittaisia hoitokertojakin on ehtinyt jo kertyä useampia. 😄

Mites sitten se ikävä? Se kalvaa takaraivossa jo nyt. Voisin vain sylitellä tuota pientä ikiliikkujaa koko ajan, vaan hän ei paljoa tai ainakaan pitkiä aikoja sylissä viihdy, paitsi väsyneenä. Tuudittaudun siihen ajatukseen, että ikävä on positiivinen tunne. Se kertoo välittämisestä ja rakkaudesta. Tiedän myös, ettei se ikävä helpota koskaan. Ei nyt, eikä myöhemminkään. Töihinpaluukin herättää ikävää, olla nyt erossa muutama tunti lapsesta useampana päivänä! Varsinkin kun on tottunut viettämään hänen kanssaan niin tiivisti aikaa - niin kuin kuuluukin. 

Yhtä kaikki, luonnollisia tunteita ja ne kuuluvat elämään ja äitiyteen. 💛 Ihanaa loppuviikkoa!

10kk ja kuulumisia

Toivottavasti teillä oli ihana ja onnistunut juhannus! Me otettiinkin varaslähtö juhannuksen viettoon ja suunnattiin jo torstaina mökille, vaikka aluksi suunnitelmissa oli mennä vasta perjantaina. Mutta kolme mökkiyötä teki kyllä hyvää! Me grillattiin, syötiin ihan äärettömän hyvin, pelattiin mölkkyä, saunottiin, itse kävin heittämässä villasukat järveen, naurettiin, kuunneltiin Novan top200 -listaa, ihailtiin kaunista auringonlaskua, ja kaikkea mitä vain mökkeilyyn kuuluu. Kaapokin nautti saamastaan huomiosta, sillä sitä oli tarjolla enemmän kuin normaalisti. 💛

Mie jo uhosin, että taidetaan muuttaa mökille, sillä pikkumies ei ole aikoihin nukkunut kotona niin pitkään kuin mökillä. Haha. Olipa aika luksusta herätä vasta kahdeksan aikoihin uuteen päivään, kun arkena päivä alkaa jo kuuden huntturoissa.

Juhannuspäivänä minimiehelle tuli ikää jo huimat 10 kuukautta (ki 8kk). Enää vain kaksi kuukautta vauvavuotta jäljellä! En ehkä kestä tätä ajanjuoksua. Käytän vielä paljon tuota korjattua ikää, vaikka Kaapo on ottanut lähes kaikessa ikäisensä vauvat kiinni. Siitä huolimatta keskosuus on jättänyt jälkensä muhun ja lapseni on silti aina keskosena syntynyt. 

Tässä postauksessa kerroin teille Kaapon refluksista. Lääkekuurin jälkeen oireet palasivat, eikä Kaapo enää huolinut lusikkaa, vaan kieltäytyi syömästä, jos häntä syötettiin. Aloin antamaan entistä enemmän hänen syödä itse sormin. Ja nyt oon viimeisimpien viikkojen aikana saanut hämmästellä kuinka taitava sormiruokailija meillä on. Ja mikä on ihan parhainta tässä sormiruokailussa, niin refluksioireet katosivat! Keskosilla on herkästi kylläisyyden tunteen säätelyssä ongelmia ja uskon, että meillä refluksin suurin syy on juurikin ollut se, että hän on vain syönyt niin paljon kuin hänelle on ruokaa annettu. Sormiruokailun myötä hän on oppinut ilmaisemaan, kun on täynnä, eikä halua enää syödä. Sormiruokailu on myös mahdollistanut sen, että voidaan vihdoin syödä koko perhe lähes samaa ruokaa ja saadaan nauttia yhteisistä päivällishetkistä. 💛 

Myös päätös päiväkotipaikasta tuli! Kaapo aloittaa kolmen kuukauden päästä oman päikkäritaipaleensa. Ihanaa, kamalaa ja todella haikeaa. Tunteiden kirjo on äärettömän laaja. Samalla kun tätä uuden arjen alkamista odottaa innolla, niin samalla myös haluaisi, että ajan voisi pysäyttää. Odotan jo jollain tavalla töihin paluuta, mutta haluaisin myös jatkaa kotona Kaapon hoitamista. Vielä ei olla päätetty, millaisilla tunneilla töihin palaan. Uskon, että Kaapo pärjää ja hän saa päikkärissä sellaista aktiviteettia mitä tarvitsee. Välillä nimittäin tuntuu, etten itse pysty sitä niin paljon antamaan. Kaapolla on vilkas luonne, eikä hän oikeasti ole hetkeäkään paikallaan. Sylissä käydään lähinnä vain pyörähtämässä ja sitten meno jatkuu. Meidän fyssari sanoikin, että tästä lapsesta näkee selvästi sen, että hän viettää todella paljon aikaa lattialla touhuten. Kaapo on todella tarkkaavainen ja seuraakin paljon mitä ympärillä tapahtuu, mutta samalla hänen keskittymiskykynsä on jotain uskomatonta! 

juhannuksen suunnitelmat

Nyt on kotoisampi olo! Mun blogihistoriaan mahtuu jos jonkinmoista, niin yhteisön vaihtamista, uuden blogin aloittamista, jne, mutta silti aina palaan tänne. Mikä kuvastaisikaan enemmän omaa blogia ja sitä omaa juttua, kuin oma nimi? Täällä mun on hyvä, voin kirjoittaa niin laidasta laitaan stooreja kuin mieli vain tekee, eikä tunnu siltä, että se täytyisi rajata johonkin tiettyyn kategoriaan.
Olin jo pitkään kaavaillut takaisinpaluuta. Lapsi kasvaa ja tätä myötä tuntuu myös, että ihan pelkkä vauvablogi ei ole se mun juttu. Totta kai tulen jatkossakin kirjoittamaan vauvajuttuja ja varsinkin keskosuus tulee varmasti näkymään vielä täällä blogissakin. Edellisen blogin tekstit on nyt siirretty tänne ja tämän blogin vanhoja postauksista on osa julkaistu takaisin, pahoittelut ettei vanhoissa postauksissa tämä ulkoasu toimi niin kuin pitäisi. Nyt saa kertoa, mitä te haluaisitte lukea? 💖 

Me ollaan lähdössä juhannuksen viettoon mökille pariksi yöksi. Oon niin innoissani lähdössä hetkeksi eri maisemiin, että melkein oon jo aloittanut pakkaamisen. Melkein vain siksi, että työstän sitä ajatuksen tasolla. Seuraavaksi varmaan aloitan kirjoittamaan kaiken ylös, jotta vauvan kanssa ei vain mitään tärkeää pääse unohtumaan. Mua ei oikeastaan edes jännitä lähteä pois kotoa, vaikka vauvalla ikää onkin kohta vasta tai jo 10kk. Kaapo on todella sopeutuvainen uusiin tilanteisiin ja ympäristöön ja sitä paitsi, onpahan vaihtelua, kun voi kakkavaipat vaihtaa jossain muualla kuin kotona. Haha. 😄

Joten juhannukselle on tilattu aurinkoa ja lämpöä! Mitä suunnitelmia teillä on keskikesän juhlaan?🌞

aurinkolaseilla miljonääriäidin vaikutelma

*Toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Rakastan aurinkolaseja! Ne kuuluvat kesään. Mulla on aina mukana lasit, jos ei keikkumassa nenällä niin vähintäänkin laukussa. Aurinkolasirakkaudesta huolimatta oon todella huono ostamaan uusia laseja. Vaihtelen jo kotoa löytyviä asujen ja sen mukaan, mitkä milloinkin tuntuvat parhaimmalta päässä. Mulla onkin tänä kesänä to do -listalla ostaa uudet aurinkolasit!

Aurinkolaseissa mulle tärkeintä on ehdottomasti se miltä ne tuntuvat päässä! Ja no, myönnettäköön, että yhtä tärkeää on se miltä ne näyttävät. En persoonana ole kovin räväkkä, joten aurinkolasien täytyy tukea mun rentoa, mutta naisellista olemusta. Myös värillä on väliä! Tykkään aika neutraaleista väreistä, tällöin ne sopivat asuun kuin asuun. 

Indiedays Blog Awardseissa päästiin Emilian kanssa testaamaan Instrumentariumin tämän kesän uusia silmälasi- ja aurinkolasitrendejä. Valikoima oli laaja, joten itse annoin suosiolla ammattilaiselle vapaat kädet sen suhteen, mitkä lasit mulle sopisi. Ja täytyy myöntää, että tykästyin kyseisiin laseihin toden teolla!

Kuva: Jere Viinikainen

Meille koitui pieneksi vitsiksi otsikossakin esiintyvä miljonääriäiti, sillä ystävieni mielestä lasit saivat mut näyttämään juurikin miljonääriäidiltä 😄 Lasit sointuivat mekkooni kuin nenä päähän. Jotenkin ne vain kolahtivat. Ja oikeastaan ovat juuri sitä mitä aurinkolaseiltani toivon!

gaala-asu & 8 kk kuulumiset

Moikka!

Eilen meidän pikkumiehelle tuli täyteen 8 kuukautta ikää (ki 6kk)! Jotenkin aina, joka kuukausi, sinä samana päivänä kaivelee joko puhelimesta tai läppäriltä ne kuvat ja videot sairaala-ajalta. Muistot elää ❤ Vaikka ne ovat haikeita, niin silti niistä on myös tosi kiitollinen ja onnellinen.

Tällä hetkellä meillä asuu aikamoinen vauhtiviikari, sillä Kaapo oppii koko ajan lisää ja on oppinut uusia taitoja todella lyhyessä ajassa. Hän konttaa jonkin verran jo, mutta mittarimatona pääsee nopeammin, joten jos tulee kiire, hän valitsee tottakai nopeamman tavan liikkua 😄 Harjoiteltiin yksi päivä polvillaan seisomista tukea vasten ja seuraavana päivänä hän itse kiipesi polviseisontaan sitteriä vasten. Ja nyt tätä on tapahtunut jo useamman kerran. En kestä, kuinka älykäs lapsi. En muuten häntä vartavasten opettaisi oppimaan näin aikaisessa vaiheessa mitään, mutta meidän elämää varjostaa refluksi, joka puhkesi takaisin Kaapon alkaessa liikkua. Pystyasennosta olisi paljon apua! Ainakin näin oletetaan. Lastenlääkäri myönsi Kaapolle lääkkeen,  joka on vihdoin parin viikon käytön jälkeen alkanut auttaa. Mutta kyseisen lääkkeen käyttöaika on yksi kuukausi ja me lopetellaan se tuossa vapun jälkeen. Sitten on vain arvailujen varassa palaako oireilut. On ollut todella kurjaa katsoa vierestä, kun toinen kärsii, tuntee kipua ja oksentaa useamman kerran päivässä. Olen kuitenkin tosi kiitollinen siitä, että lääkäri uskoi mun kertomiset heti, sillä monesti refluksitapauksissa lääkäri on vaikea saada uskomaan todellinen avun tarve.

Viime postauksessa mainitsinkin käyneeni blogisiskojen kanssa Indiedaysin Blog Awards -gaalassa. Edellinen blogini oli tyyliä ja lifestyleä, ja kun sen blogin silloinen tie tuli tien päähän, en asukuvattavana olekaan ollut. Joten oli kieltämättä aika hassua heilua kameran edessä todella todella pitkästä aikaa. Onneksi Jennillä ja Emilialla oli kärsivällisyyttä tähän hommaan mun kanssa. Kiitos tytöt ❤

Mulla ei ehtinyt varsinaista kamalaa asukriisiä gaala-asun suhteen tulemaan, vaikka olinkin vastikään heittänyt suurimman osan vaatteistani kirppikselle. Muistin siskoni mekon viime kesältä, jota sovitin eräisiin juhliin. Se ei kuitenkaan istunut suhteellisen ison vauvamahan kanssa laisinkaan. Nyt pikkuhiljaa omat mitat saavuttaneena, se oli erittäin hyvä, ellei täydellinen! Viihdyin tuossa asussa kyllä äärettömän hyvin, eikä tukalaa hetkeä tullut missään vaiheessa. Okei, vähän korkkarit alkoivat sattua jalkoihin pidemmän seisoskelun jälkeen, mutta se taitaa olla aika normaalia. Tykkäättekö asusta yhtä paljon kuin minä? 😙

Aurinkoista viikkoa just sulle!🌞

maman vapaa viikonloppu

Terkut reissunpäältä, tällä mamalla oli vapaa viikonloppu! En ole ollut vauvastani erossa muutamia tunteja enempää sen jälkeen kun sairaalasta kotiuduttiin reilut puoli vuotta sitten. Tuntui kamalalta lähteä eilen aamulla kotoa, vaikka tiesin, että miesväki pärjää vallan hyvin. Mutta pärjäisinkö minä? Automatkalla junalle taisi pari kyyneltä valua pitkin poskea. Junaan päästyä helpotti ja tuntui ihanalta istua paikallaan, ilman kiirettä. Melkein perillä ahdistus alkoi puristaa rintaa, mutta se onneksi helpotti aika äkkiä. Ikävä on painanut takaraivossa ja vähän silmäkulmissakin, mutta tämä varmasti teki enemmän kuin hyvää ihan jokaiselle. Kävin blogiystävieni Jennin ja Emilian kanssa Indiedaysin blog awards -blogigaalassa Helsingissä. Täydellinen seura kyllä kruunasi koko viikonlopun. Samalla porukalla oltiin pari vuotta sitten syksyllä samaisessa päivätapahtumassa. Oli huippua ottaa revanssi tyttöjen kanssa. Ja olihan meillä kivaa tälläkin kertaa! ❤ 

Olen oikeasti todella ylpeä itsestäni, että osasin nauttia jokaisesta hetkestä reissussa. Jotenkin äidiksi tulon myötä tämmöisiä erityisiä hetkiä - juttuja, joita tapahtuu todella harvoin - osaa arvostaa ihan eri tavalla. Vielä reilu vuosi sitten tämä olisi ollut meno muiden joukossa. Mutta nyt, kun tilanne on aivan erilainen kotona, tuntui tämä todella spesiaalilta. 

Miten teidän viikonloppu on sujunut? Kivaa sunnuntaita just sulle! 😚

our day 28.3

Meidän päivärytmi on aika vakiintunut ja selkeä. Kuten varmaan aiemmin olen sanonut Kaapo on aika tarkka kellonajoista ja osaan jo ennakoida milloin hän haluaa syödä ja nukkua jne. Vaikka päivät pääsääntöisesti koostuvat jo tutuksi tulleista rutiineista, niin tykkään touhuta, mennä ja tehdä asioita niin yksin kuin vauvani kanssakin. Ja oon todella kiitollinen siitä, että lapseni kanssa on helppo liikkua oikeastaan minne vaan. Ennen pääsiäistä kirjoitinkin ylös meidän päivää ja ajattelin jakaa sen tänne, jotta pääsette kurkkaamaan millaista arkea meillä on. 

5.00 Kaapo herää. Huokaisen, koska taas viideltä. Hän alkaa räpeltää pinnasängyn pinnoja. Käännän itse kylkeä ja yritän saada unta. Isimies heräilee ja tekee lähtöä töihin.

5.45 Kaapo alkaa narista sängyssään. Käyn lämmittämässä ison pullollisen maitoa. Siinä ei kauaa mennyt, kun pullo on juotu tyhjäksi. 

6.45 Nukahdettiin vielä hetkeksi molemmat ja itsehän olisin voinut vielä jatkaa unia, mutta pikkumiehen höpöttely herätti. Nostan Kaapon viereeni ja heräillään yhdessä ennen kuin noustaan aamupesuille.

7.30 Aamupesut tehty ja päivävaatteet vaihdettu. Meikkasin ja heitin hiukset ponnarille. En ole vielä saanut itseäni täysin hereille, joten mennään vielä köllimään sänkyyn. Kaapolla olisi kyllä ollut energiaa jo muuhunkin päivän aktiviteettiin, mutta onneksi sille kelpaa myös riehua sängyssä.

8.30 Näin käy todella harvoin, mutta oltiin nukahdettu molemmat! Noustaan ylös. Kaapo alkaa leikkiä lattialla ja itse teen meille aamupalaa. Kaapolle puuroa ja mulle pieni smoothie.

9.15 Pakkaudutaan autoon ja lähdetään kohti Joensuuta. 

9.45 Mennään käymään kaupassa. Olin sopinut treffit ystäväni kanssa erään kaupan pihalle, jotta käytäisiin minibrunssin tarvikkeet ostamassa sieltä. 

10.15 Tultiin ystäväni luo ja aletaan valmistelemaan aamupalaa meille. Kaapo leikkii lattialla ja tutustuu ystäväni kissaan.

10.30 Kaapon lounasaika ja samalla brunssikin alkaa olla valmis. Syötän ensin Kaapon, jotta saan rauhassa sitten syödä itse ja höpötellä ystäväni kanssa.

11.30 Kaapo rupeaa päikkäreille. Saadaan ystäväni kanssa vielä hetki jutella ihan rauhassa.

12.45 Lähes mahdottomalta kuulostava tehtävä saada nukkuva vauva puettua ja siirrettyä autoon herättämättä suoritettu! Vien ystäväni töihin ja me lähdetään kotiin.

13.20 Toinen mahdottomalta kuulostava tehtävä siirtää nukkuva vauva autosta vaunuihin nukkumaan on suoritettu sekin! Ihmettelen tuota unenlahjaa, selkeästi isältä perittyä.. Istun hetkeksi sohvalle juomaan teetä.

14.00 Kaapo herää virkeänä uniltaan. Hän haluaa heti leikkimään ja samalla alan etsiä hänelle jotain välipalaa. 

14.10 Välipalan aika. Alan samalla suunnitella itselleni ja miehelleni päivällistä.

14.30 Köllitään ja nauretaan hetki sängyllä Kaapon kanssa.

15.00 Isimies tulee kotiin töistä ja alkaa touhuta pojan kanssa ja saan itse vapaat kädet ruuan laittoon. Kaapolle alan tehdä päivälliseksi bataattipannaria ja meille vanhemmille valmistuu perus kanakastike.

15.45 Saan bataattipannarin uunista ja maistan sitä heti. En siis ollut tehnyt sitä aiemmin. Ja vitsit. Ihan törkeen hyvää. Syön siitä itse yks neljäsosan, hups.

16.30 Kaapo syö päivällistä itse ja menee sitten pienille tehotorkuille. Saadaan sillä aikaa syödä mieheni kanssa kaksin ja jutella.

17.15 Pikkumies heräsi leikkimään ja viipottaa kovaa vauhtia menemään pallon perässä.

18.00 Teen lähtöä salille ja jätän isimiehen viettämään isi-poika-iltaa lapsensa kanssa. He alkavat jo valmistella iltapuuhia.

18.30 Salikengät jalkaan ja juoksumatolle. Kyllä tekee hyvää!

20.15 Treeni tehty ja suihkussa käyty. Meinasin poiketa vielä löylyihin istumaan, mutta jätin välistä nyt, jotta pääsen aiemmin kotiin. Kamala nälkä.

20.40 Tulen kotiin ja pienin rakas on jo yöunilla. Aletaan tehdä mieheni kanssa pientä iltapalaa ja syödään samalla, kun katsomme katsomosta salkkarit. Tästä on jo tullut perinne, saadaan samalla sitä kuuluisaa parisuhdeaikaa.

21.40 Hyvää yötä!

koenko jääneeni jostain paitsi kiireellisen sektioni takia?

KYLLÄ! Oi ja voi, kyllä todellakin koen jääneeni oikeastaan kaikesta mitä normaalissa raskaudessa viimeisellä kolmanneksella tapahtuu. Meidän tarina on täydellisin ikinä, juuri meidän näköinen, ainutlaatuinen, dramaattinen jännitysnnäytelmä, niin silti tulee joskus mietittyä mitä kaikkea sitä jäikään kokematta. Tässä listattuna ne asiat, jotka olisin halunnut kokea.

💭En saanut kokea niin isoa mahaa, jonka kanssa käveleminen on ankan vaappumisen tapaista.

Mun vauvamaha alkoi näkyä jo todella varhaisilla viikoilla ja se kasvoikin hienosti ihan omalla käyrällään jossain yläkäyrän yläpuolella. Nautin jokaisesta päivästä, kun sain seurata masuni kasvamista. Voi kuinka mulla onkaan ikävä vauvamahaa. 

💭En ehtinyt kuumeisesti odottaa äitiysloman alkua.

Mie olin kyllä lomalla jo toukokuun alusta saakka, mutta sairauslomalla. Silti jotenkin koko ajan odotin ja odotin sitä kuuluisaa äitiloman alkamista! Sinne asti en kuitenkaan päässyt. Virallisen äitiloman ensimmäisenä päivänä sain iki-ihanat yllätys babyshowerit, mutta ilman vauvamahaa - ja ilman vauvaa, sillä hän oli yhä sairaalassa.

💭Enkä elää siinä vauvakuplassa jo ennen vauvan syntymää, kun kotia laitetaan vauvaa varten valmiiksi.

Vaikka olinkin lomalla koko kesän ja reilu kolme kuukautta ennen vauvan syntymää, en siltikään jotenkaan osannut laittaa kotia niin aikaisin vauvaa varten. Toki hommattiin isompia tarvikkeita ja tavaroita, mutta esimerkiksi sängyn petasin päivää ennen kuin pieni rakkauteni pääsi kotiin.

💭En ehtinyt hypistellä pieniä vaatteita kyllästymiseen asti.

En ollut edes ehtinyt hankkia kovin pieniä vaatteita! Pienimmät mitä kaapista löytyi olivat 62cm, sillä ajattelin vauvani syntyvän isona. 😂 Toisin kävi. Saimme ostaa 44cm vaatteita, sillä halusin pukea hänet sairaalassa omiin vaatteisiin. Mutta silloinkin oli tavallaan kiire pestä ja kuivata ja kiikuttaa sairaalaan. En ehtinyt ihastella niitä, viikkailla rauhassa kaappiin ja tehdä tätä useampaa kertaa ennen synnytystä.

💭En kokenut alatiesynnytystä, jota kovasti odotin, jännitin ja pelkäsin.

Jouduttuani jäämään sairaalaan, kaikki, niin minä kuin hoitajatkin sekä lääkärit toivoimme kaikki, että saisin synnyttää alateitse. Ja tätä yritettiin. Synnytys yritettiin käynnistää, mutta liian myöhään. Tällöin mulla oli kyllä jo olo, etten jaksaisi yhtäkään vauvaa punkea itsestäni ulos.

💭Olisin halunnut kokea ne oikeat supistukset. Muutamia harjoitussupistuksia ehdin onneksi tuntea.

Sairaalassa maatessani ja vähän väliä käyrällä ollessani tunsin ja käyräänkin piirtyi supistuksia - ne eivät tuntuneet voimakkailta, lähinnä hauskoilta ja oudoilta. 

💭En tiedä yhtään millaista on, kun lapsivedet menee. Olisin halunnut tietää valuuko sitä oikeasti litratolkulla.

Haha. Naurakaa pois. Mulla oli jo toisella kolmannekselle melkoiset kauhuskenaariot siitä kuinka sitä vettä lainehtii lattioilla tai vaihtoehtoisesti sänky olisi aivan märkä. Ja synnärille lähdettäisiin tyyliin veneellä tai vähintäänkin muovipussiin sulloutuneena.

💭En saanut katsoa vauvani jalkapohjaa mahani läpi, näitä kuvia ihastelen somessa sydämet silmissä.

No words. 😭

💭Olisin halunnut tietää kuinka ja missä tilanteessa synnytys alkaa, milloin ja miten ilmoitan tästä miehelleni.

Olisinko ollut nukkumassa, olisiko mieheni ollut töissä, olisiko ollut yö vai päivä, ilta vai aamu..

💭Olisin myös halunnut kokea matkan sairaalalle. Olisinko ollut rauhallinen vai hysteerinen..

Olisi ollut kiva tietää olenko todella tuskissani vai sujuuko kaikki tyynen rauhallisesti. Olisinko unohtanut pienen synnytysjännityksen, vai joko olisin kovasti odottanut h-hetkeä.

💭Uskokaa tai älkää olisin myös halunnut kokea sen tuskan, kun se vauva ei vain synny!

Tarkoitan tällä sitä, kun raskautta olisi kulunut jo todella lähelle laskettua aikaa ja sen yli. Nykyään, jos kuulen jonkun valittavan tätä yhtään aiemmin, niin näen punaista. Hän ei tiedä mitä toivoo. Jos ikinä koskaan saan kokea toisen raskauden, lupaan ja vannon etten koskaan valita tästä ennen laskettua aikaa! Koska raskauteni olisi riskiraskaus, olisi luojan lykky päästä loppuun saakka!

💭Olisin halunnut kokea sen ylitse vyöryävän rakkauden tunteen, kun vauva nostetaan syntymän jälkeen rinnalle makaamaan.

Muistan nähneeni vauvani vilaukselta heti leikkauksen jälkeen. Mutta ei, en saanut koskea häneen, en saanut häntä syliini, hänet vietiin pois. Toki, tämähän ei ole selvää myöskään täysiaikaisten kohdalla.

💭Olisin halunnut pähkäillä kivunlievityksiä tarkemmin, ja nähdä kuinka pitkälle selviän ilman apuja.

💭Ja todellakin olisin halunnut kokea ne kaikki kamalat synnytyskivut ja sen helpotuksen sen jälkeen.

Tiedän, että siellä varmasti joku synnytyskivut kokenut miettii, ettei tuo taida todellakaan tietää mitä toivoo. Ja siinäpä se onkin! En todellakaan tiedä mitä toivon, vaikka mulla onkin lapsi.

💭En ehtinyt saada raskauskuvia.

Oltiin sovittu kuvaustreffit syyskuun puolen välin tienoille mun ihanan valokuvausta harrastavan ystävän kanssa, oltiin siis muutama viikko liian pitkälle päätetty aika. Jäi saamatta ne kauniit, viralliset, harkitut, hehkua loistavat vauvamasukuvat. 

💭Olisin halunnut kokea ihan vain sen odotuksen sekä normaalin raskauden loppuun asti!

Tässä se kaikki on yhdellä lauseella sanottuna. ❤

puolivuotias

Nyt on hiukan venähtänyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä. Parisen viikkoa sitten Kaapolle tuli ikää kuusi kuukautta. Siis puolivuotta! Hän on hurmaava persoona ja haluaisinkin nyt kertoa, että millainen meidän puolivuotias vilpertti on. ❤

Hän on äärettömän sosiaalinen. Hän juttelee ja höpöttelee, nauraa ja hymyilee kaikille ja kaikkialla. Jopa kaupan kassalla kassatädille on hymyjä väläytelty. Hän ei juurikaan ole vierastanut vielä, hiukan varauksellinen on joskus, jos yhtäkkiä joutuu vieraaseen syliin. Niin ja jos kylässä ollaan, niin aika varmaa on, että sinne ei olla menty nukkumaan, vaikka kuinka olisi päikkäriaika! Ja tähän sosiaalisuuteen vahvasti liittyykin, että hän on myös iloinen ja valoisa. Hän jaksaa hymyillä, vaikka väsymys painaisi silmiä. Neuvolakortissa taitaakin joka kerran kohdalla lukea hymypoika. ❤

Häneltä löytyy kyllä myös temperamenttia ja varmaan äidiltä perittyä kaikki-mulle-heti-nyt -piirrettä, sillä hermostuminen on joskus todella herkässä. Paljon on hänen kärsivällisyyttään koeteltu muun muassa maidottelussa, sillä maidon sekaan joudumme sekoittamaan sakeuttajaa ja maidon täytyy antaa muutama minuutti tasoittua ennen syöttämistä. Voi niitä lukuisia huutoja, kun se maito ei ole ollut juuri sillä sekunnilla saatavilla. Tai viimeisimpänä hän suuttui mulle, kun käänsin lelun toisin päin..en osannut yhtään arvata että näinkin pienenä se jo alkaa 😄

Korjattua ikää Kaapolla on tällä hetkellä päivää vaille 5kk. Hän osaa jo kääntyä selältä mahalleen ja tekeekin tätä about koko ajan, hän viihtyy lattialla paremmin mahallaan. Hän pyörii mahallaan ja nostaa itsensä suorille käsille ja siitä punnerrusasentoon. Jonkun aikaa meillä on liikuttu peruuttamalla, mutta eilen hän hoksasi kuinka päästään eteenpäin! Ryömimisen harjoittelua nyt siis tiedossa.

Me käydään vauvauinnissa ja Kaapo rakastaa vettä. Hän läiskyttää vettä käsillään, polskii jaloillaan ja on todella kiinnostunut muista vauvoista. Kaapo onkin saanut ihanat kaverit uinnista ja heidän kanssaan läiskytellään vettä vuorotellen ja nauretaan sekä pidetään kädestä kiinni. Niin suloisia pieniä poikia jokainen! ❤

Kaapo jätti yösyötöt pois ollessaan 3kk ikäinen ja tämä jatkuu edelleen. Hän nukkuu yöt heräämättä ja päivisin yhdet pitkät päikkärit n. 3h sekä kahdet pienemmät tehotirsat, toiset aamupäivällä ja toiset iltapäivällä. Meillä on todella selkeä päivärytmi ja Kaapo on erityisen tarkka kellonajoista. Tämä on kyllä helpottanut todella paljon arkea, sillä tiedän tarkalleen monelta syödään ja monelta mennään nukkumaan ja kaikki tapahtuu pääsääntöisesti ilman kiukkua.

Kiinteät aloitettiin Kaapon ollessa vaille 4kk ikäinen (ki 2kk), eli hiukan ennen joulua. Maistattelussa me varmaan ollaan jäljessä mun arkuuden takia. Tammikuussa kärsittiin niin pahoista mahakivuista todennäköisesti suoliston epäkypsyyden takia, että hälytin jo vyöhyketerapeutin hätiin. Kaalit on ehdoton ei, mutta nyt ollaan pikkuhiljaa saatu mukaan uusia ruoka-aineita ja kovasti tsemppaan itseäni rohkeasti antamaan uusia makuja. Sormiruokailua ollaan jo harjoitettu maissinaksuilla reilu kuukauden ajan ja nyt lisäksi on saanut jäytää kurkkua.

Löytyykö sieltä muita puolivuotiaitten äitejä? ❤

miten meillä menee?

Tänään uinnista kotiin ajellessa mietin, kuinka puhdistavaa on ollut kirjoittaa ajatuksia blogiin. Aiemmin mietin päivittäin niitä elokuisia tapahtumia, mutta nyt kun ne on mustaa valkoisella niin niitä ei tarvitse pyörittää mielessä, sillä voin halutessani palata niihin päiviin lukemalla täältä. Ymmärrätteköhän mitä tarkoitan? 

No enivei. Miten meillä menee?
Juniorille tuli eilen täyteen kuusi kuukautta! Puolivuotis -postaus on tulossa pikimmiten. Meillä on ollut oikeasti melko helppoa vauvaelämää tähän mennessä. Toisinaan mun on kamalan vaikea samaistua muihin äiteihin, jotka heräilevät useita kertoja öisin vauvan takia, vauva on jollain tavalla vaativa tai on mahavaivoja tms. Kaapo on ollut alusta saakka todella mukautuva eri tilanteisiin ja - no helppo. Toki meidänkin päiviin on mahtunut masukipuilua uusien ruoka-aineiden takia ja jotkut ovat nykyisin ehdoton ei. Ja nyt tällä viikolla ollaan eletty lähinnä vain maidolla?! Vaikka siihen asti puuroakin meni ihan miehen annoksia aamuin illoin, lounaasta ja päivällisestä puhumattakaan. Toivon todella, että ruokahaluttomuus johtuu hampaista, jotka ovat jo tammikuusta asti vaivanneet tavalla tai toisella. Pientä lämpöilyäkin on ollut nyt muutamana päivänä.. Will see.

Kuten tuossa ylempänä mainitsin uinnin, niin me ollaan käyty tammikuun alusta lähtien vauvauinnissa lauantaisin ja se on kyllä viikon kohokohta ihan ehdottomasti. Kaapo tykkää, äiti tykkää ja isikin tykkää - aina silloin, kun ei ole lauantaina töissä. Mulle oli jotenkin ihan ehdotonta saada meille joku harrastus vauva-ajalle. Ajattelin alkuun keskosuuden olevan este, mutta paino nousi niin hienosti (vauvauinnin painoraja), että estettä uinnin aloitukselle ei ollut. Korjattua ikääkin ehti tulla uinnin alkuun mennessä se vauvauinnin aloitukseen vaadittava kolme kuukautta. Muskariakin käytiin kokeilemassa, mutta täällä järjestettävässä 0-2 vuotiaitten ryhmässä ei ollut muita vauvoja, niin se ei ihan tuntunut meidän jutulta. Ehkäpä syksyllä?

Helmikuun alkupuolella  Kaapolla oli 4kk korjatussa iässä vastasyntyneitten poliklinikkakäynti. En tiedä miksi, mutta jännitin tätä käyntiä ihan älyttömästi. Vaikka tiesin, että Kaapo on terve ja keskosuus ei ole ollut meille este eikä hidaste. Lääkäri sanoikin, että hänestä on ihana saada välillä potilaita, joilla on kaikki oikein mallikkaasti. Kaikki oli hyvin ja tästä syystä meiltä lopetettiin keskosseuranta! Keskosseuranta siis tarkoittaa kahden-neljän kuukauden välein tapahtuvaa polikäyntiä. Kun Kaapolle tulee korjattua ikää täyteen 1 vuosi, niin silloin kuitenkin tulee kutsu polille tarkastukseen. Vaikka seuranta lopetettiin, meillä tulee käymään jatkossakin kuntoutusohjaaja tietyin väliajoin kyselemässä miten meillä menee. Hän on ollut sairaalasta kotiutumisesta asti mukana meidän elämässä, alussa tiuhempaan ja sitten kuukauden välein. Hän on vähän niin kuin linkki meidän ja sairaalan välillä. Voin soittaa hänelle koska vain, jos tulee kysyttävää. Jatkossa saamme myös tarvittaessa olla yhteydessä sairaalan lastenlääkäreihin sekä fysioterapeuttiin. Tavallaan on todella luottavainen olo kaiken suhteen, kun on niin vahva tuki taustalla.

Pääsääntöisesti meillä siis menee hyvin, on huonoja ja hyviä päiviä ja ne kuuluvat elämään. Ihanaa viikonloppua kaikille ❤

ripaus kevättä noshilta

Musta on tullut aika kranttu ja kamalan valikoiva sen suhteen mitä puen vauvani päälle. Vielä raskausaikana en tiennyt mieltymyksiäni millaiset vaatteet koen käytännöllisiksi ja mitkä värit miellyttävät silmää vauvan päällä. Rakastan ihania kuoseja sekä kauniita pastellisia sävyjä lastenvaatteissa, mutta en voi sietää silmille hyppiviä värejä, jotka vievät kaiken oikeuden kauniilta printiltä - tai suloiselta vauvalta. Silmille hyppivillä väreillä tarkoitan nyt todella vahvoja ja kirkkaita sävyjä, kuten sähkönsininen, kirkkaanpunainen ja mitä näitä nyt on.

Kaapon vaatekaappi koostuu aika maanläheisistä ja neutraaleista sävyistä, kuten harmaasta, beigestä ja vaaleanruskeasta, vaaleansinisestä, tummansinisestä, mustasta ja valkoisesta. On raitaa, pallokuosia, muutamia hillittyjä eläinkuoseja ja ihan niitä kaiken kanssa yhdisteltäviä yksivärisiä vaatekappaleita.

Raskausaikana vielä vierastin laadukkaita vauvanvaatteita ihan vain siitä syystä, että vauva kasvaa nopeasti ja käyttöaika jää lyhyeksi. Nyt vauvakuukausina olen kuitenkin tykästynyt todella paljon Noshin vaatteisiin, jotka ovat luomupuuvillaa, tuntuvat iholla hyvältä ja ovat kulutusta kestäviä. Noshilla on ihania kuoseja lastenvaatteissa ja värivalikoima on värikäs, mutta mun makuun kuitenkin tarpeeksi hillitty. Meiltä ennestään löytyy vaaleanvihreä leikkiasu, joka on ihan superhelppo vaatekappale ja menee niin päivällä kuin yölläkin! Myös parit easy joggerit mustana ja muskottina, jotka ovat vain niin helppo yhdistettävä värillisiin tai printillisiin paitoihin ja bodeihin. Ja parasta on ehdottomasti pitkä käyttöaika, sillä koot ovat 50/56, 62/68 jne. Jouduin perumaan sanani, ei se vauva kasvakaan ihan kuukaudessa ohi tietystä koosta, vaikka Kaapolla onkin nyt menossa keskoselle tyypillinen kasvupyrähdys. 

Tällä viikolla posti toi yhden pirteän leikkiasun verran täydennystä meidän Nosh-vaatteisiin. Samalla saatiin ripaus kevättä ja kesää vaatehyllylle. Odotan jo innolla, että pienokainen kasvaa ja päästään tätä käyttämään! ❤ 

No onhan siinä nyt niin suloinen kuosi, vai mitä! ❤ Tykkäättekö te Noshin vaatteista?

hellp -oireyhtymä sektion jälkeen

Nyt luvassa jatkoa, miten vaikea raskausmyrkytys muuttui hellp-oireyhtymäksi ja miten pitkään meni, ennen kuin pääsin kirjautumaan ulos osastolta. Entä kuinka kauan olin näkemättä vauvaani ja milloin tunsin ensimmäisen kerran, että hän on mun vauva ❤

Jos et ole lukenut mitä tapahtui ennen sektiota, miksi jouduin sairaalaan ja miksi päädyttiin sektioon, voit lukea sen täältä KLIK!

24.8 1 päivä sektiosta on mulle täyttä sumua. Voin todella huonosti, olin vuoteen oma ja koko päivän pimeässä huoneessa. Luin hetki sitten viestejä, mitä olen tuona päivä kirjoittanut. Niitä ei ollut kuin yhdellä kädellä laskettavaksi. Äitini on aamulla kysynyt vointiani ja oon vastannut, että en jaksa vastata. Hän kysyi alkuillasta onko vointi kohentunut, oon vastannut lyhyesti ja ytimekkäästi ei. Hoitajien kysyessä vointia olen vain tokaissut olevani väsynyt. Nukuin lähes koko päivän. Labroja otettiin ainakin 4 kertaa tuona päivänä. Toivottiin parasta, että tauti lähtisi paranemaan, mutta tulokset näyttivät huonoilta. Muistan eläneeni koko päivän pelkällä mehulla ja vedellä. Ei ollut nälkä, eikä tehnyt mieli syödä mitään. Mehu oli hyvää, siitä sai sen verran kuitenkin energiaa, että jaksoi aina hetken valvoa. Verenpainemittari oli taukoamatta olkavarressa kiinni ja se tietyin väliajoin mittaili paineet ja ne pysyivät koholla, eivätkä edes lääkkeillä laskeneet. Sain aika suuren määrän verenpainelääkettä päivässä ja kipuihin panadolia ja buranaa. En muista leikkaushaavan olleen erityisen kipeä, mutta kyljellään oleminen ja kyljen vaihtaminen sattui. Turvotus alkoi kuitenkin poistua ja hoitajat vähän vitsikkäänä sanoivatkin, että onneksi on pissakatetri, muuten istuisit koko ajan vessassa..pissaa oli tullut ihan äärettömän paljon. Valkuaisen määrä ei ollut vielä paljoa lähtenyt laskuun. Yhä edelleen oli 24h keräys päällä.

25.8 2 päivää sektiosta oon kirjoittanut viestin ystävälleni ''tää tauti ei taida lähtee pois, mutta vie kyllä järjen''. Lääkäri sanoi, ettei muista milloin viimeksi olisi hoitanut hellp-potilasta. Tässä vaiheessa kuulin ensimmäisen kerran sanan hellp-syndrooma. En ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta. Lääkäri kyllä selitti mulle juurta jaksaen mikä se on, mutta vointini takia en todellakaan muista mitään. Ilmeisesti hellp oli tehnyt tuloaan kovaa vauhtia jo hetki ennen sektiota. Tällöin alatiesynnytys ei ole mahdollinen, enkä kyllä olisikaan jaksanut pusertaa yhtäkään vauvaa itsestäni ulos. Hellp -oireyhtymä on hengenvaarallinen raskauskomplikaatio, johon liittyy korkea verenpaine ja maksan toiminnan heikkeneminen. Mulla oli ollut aiemminkin herkät refleksit johtuen taudista, mutta nyt ne olivat muuttuneet entistä herkemmiksi. Lääkärin napauttaessa polveni alta jalkani jäi pomppimaan hetkeksi. Tämän vuoksi toinen tipoista oli magnesiumia, joka ehkäisisi kouristuksia, jotka eivät reflekseistä päätellen olleet kaukana. Labroja otettiin 3 kertaa päivän aikana ja verenpainemittarista oli tullut harvinaisen tuttujuttu. Jouduin välillä pyytämään käden vaihtoa, sillä se alkoi tuntua todella inhottavalta, kun se vähän väliä puristi samaa olkavartta. Myöskin piuhoja ja letkuja (verenpainemittari, tipat molempiin käsiin, pissakatetri) meni niin paljon joka suuntaan, että niitä sai aina varoa asentoa vaihtaessa. Pyysin myös ruokaa, sillä alkoi olla sellainen olo, että jotain voisi yrittää syödä. Söinkin, mutta todella vähän ja pääsääntöisesti taisin elää nesteellä.

En ollut nähnyt vauvaani sen jälkeen, kun mut oli heräämöstä viety häntä katsomaan. Hoitajat olivat ihan äärettömän mukavia ja iltahoitaja vei mut käymään teho-osastolla katsomassa pikkuista. Taas kasvot peitettyinä ja perillä huone pidettiin pimeänä. Pienen nyytin syliin saaminen vahvisti taas sitä tunnetta, että mitä vain hänen takiaan ❤ Ja hän voi hyvin, pienestä koostaan huolimatta, ja antoi näin myös mulle voimaa jatkaa!

Tästä alkoi alamäki. Labroissa trombosyytit lähtivät entisestään laskuun ja alkoivat mennä jo hälyttävälle puolelle illan aikaan. Aloin yskiä verisiä hyytymiä ja niitä tuli myös nenästä. Helsingistä mulle lennätettiin pikana pari pussia trombosyyttejä, jotka tiputettiin yön aikana suoraan suoneen. Meinasin joutua yöllä heräämöön tarkempaan seurantaan, mutta synnärin puolella oli hiljaisempaa, joten sain jäädä huoneeseeni.

26.8 3 päivää sektiosta Aamun labroissa trombosyytit olivat jo hiukan noususuuntaan ja anestesialääkäri olikin toiveikas, että nyt mun vointi alkaa parantumaan. Mun verenpainelääkitystä muutettiin vahvemmaksi ja sain totaali kiellon itseni rasittamiselle. Ihan sellainen privaattivessakäynti olisi tuonut valoa tunnelin päähän, mutta ei! En siis ollut päässyt vieläkään sektion jälkeen itse vessaan enkä suihkuun. Hiukset alkoivat tuntua jo todella likaisilta. Aamuhoitaja teki mulle aina lappupesut ja vaihtoi lakanat, jotta olo olisi edes vähän siedettävämpi. Tämä oli ihan tajuttoman suuri ilo kaiken paskan keskellä. Lääkäri myös kielsi hoitajia viemästä mua vauvan luo, sillä se selkeesti oli eilen rasittanut mua liikaa. Ihanaakin ihanammat kätilöt ja lasten tehon hoitajat eivät halunneet erottaa vauvaa ja äitiä liian pitkäksi aikaa ja teho-osaston tilanne antoi sen verran periksi, että he pääsivät sieltä tulemaan vauvani kanssa mun luo. Tämän mahdollisti myös se, että vauva voi hyvin ja hän ei tarvinnut apua hengitykseen ja pystyi olemaan kenguruhoidossa pelkästään saturaatiomittarin kanssa ❤ Aloin kyynelehtiä jo pelkästään siitä ilosta, että näin, kun vaunut työnnettiin huoneeseen. Kun sain lapseni syliini, tunsin ensimmäisen kerran sen tunteen, että tää on mun vauva ❤ Se tunne oli uskomaton. Pitkään me ei saatu viettää aikaa yhdessä. Tämän jälkeen tehdyt mittaukset ja muut tutkimukset olivat hiukan huonontuneet, vaikka mun mieli oli paljon parempi! Onneksi tästä syystä tätä järjestelyä ei kielletty, vaan sain odottaa kuin kuuta nousevaa seuraavaa päivää, että saisin vauvani taas luokseni.

Sain myös kokeilla ensimmäisen kerran hiukan seisoa. Tämä taidettiin hoitajan kanssa tehdä salaa lääkäreiltä.. Jo pelkkä istumaan nousu sai aikaan kamalan huimauskohtauksen. Seisomaan kun pääsin niin tuli järkyttävä paha olo ja kaaduin heti takaisin sänkyyn. Haava ei ollut erityisen kipeä, hiukan sitä vihlaisi noustessa, mutta olisin ajatellut sen olevan paljon kipeämpi. Normaalistihan sektion jälkeen äidit pakotetaan nousemaan sängystä jo viimeistään seuraavana päivänä. Olin haavan kanssa pärjännyt myös todella vähäisillä kipulääkkeillä ja tämän syyksi veikattiin sitä, kun olin spinaalipuudutuksen yhteydessä saanut annoksen morfiinia.

Olin nukkunut yöni aika huonosti tähän asti, sillä kuulin välillä turhankin selkeästi kaikki äänet käytävältä, jopa synnytyssaleista, jotka olivat käytävän toisella puolella. Ja toki verenpainemittari häiritsi unta, sekä tippapussien vaihtaminen yms. Illalla lääkäri tarjottelikin mulle unilääkettä, josta kieltäydyin ja sanoin kokeilevani nukkua korvatulppien kanssa. Ja nukuin kuin tukki. Yöllinen labrahoitaja oli melkein ehtinyt hälyttää kätilöitä paikalle, kun en ollut herännyt hänen tuloonsa 😄

27.8 4 päivää sektiosta Heräsin siihen, kun tuntui, että rinnat pamahtaa hetkenä minä hyvänsä! Kerroin tästä tunteesta heti aamulla hoitajalle ja hän kokeilikin rintojani ja sanoi että ''hitto nyt äkkiä lypsetään, ettei olla kohta jo uuden taudin kourissa'' ja tarkoitti tällä rintatulehdusta. Kaikki olivat niin onnellisia mun ja meidän puolesta, että mulla alkoi nousta maitoa. Hoitajatkin, jotka mua eivät hoitaneet kävivät mun luona kertomassa kuinka iloisia he ovat. Kaikki elivät niin tunteella meidän matkassa ❤ Eritoten teho-osastolla oltiin äärettömän onnellisia maidon noususta! Ja tästä syystä jatkettiin vauvan käyttämistä mun luona kenguruhoidossa, ja saatiinkin pidentää aikaa jo yhteen tuntiin. Saadessani taas vauvan syliin paitani herahti ihan märäksi maidosta heti. Ja me kokeiltiin ensimmäisen kerran imetystä!! Se voittajafiilis! Eihän niin pieni rimpula jaksa imeä yhtään, hiukan rintakumista sai makutippoja, kun ne valuivat suoraan suuhun. Mutta ihan vain se, että poika itse alkoi hamuta rintaa ollessaan kenguruhoidossa sylissäni. Mua lohduteltiin, että poika vahvistuu päivä päivältä ja että täysimetys on aivan täysin mahdollista ❤

Olin aika onnellinen myös siitä, että mulla oli lähes joka aamu sama hoitaja, josta tuli oikeasti todella tärkeä. Hän teki aina kaikkensa, jotta mun oli hyvä olla. Hän kantoi mulle kaalinlehtiä, jotta rintojen turvotus ei tuntuisi niin ikävältä. Hän puhdisti haavan, yritti puhua lääkärille, että joko tänään saataisiin mennä suihkuun, hän lypsi maitoa rinnoistani, sillä en sitä itse saanut vielä tehdä rasituskiellon takia. Ja kaiken tämän lisäksi hän jaksoi höpötellä mun kanssa, kertoi millainen sää ulkona on ja muutenkin päivän uutisia, ja ihan näitä arkipäivän juttuja.

Labra-arvot olivat menossa yhä parempaan suuntaan, mutta tilanne ei kuitenkaan ollut vielä täysin rauennut. Ja lääkäri varoittelikin mua, että varovasti täytyy edetä ettei takapakkia vaan tule. Yritin tsempata itseäni ja luottaa parempaan huomiseen. Muuten siellä sängyn pohjalla ei olisi jaksanut maata, kun tuntui jo muutenkin, että juurrun kiinni siihen sänkyyn. Sen verran asiat etenivät, että pääsin irti tipoista. Se vapauden tunne!

28.8 5 päivää sektiosta Ihana ihana aamuhoitaja otti multa pissakatetrin pois ja päästi vessaan! Sain myös siinä istuiltani tehdä pikasuihkuttelut ja vitsit se tunne! Ihan oikeasti, noinkin pientä asiaa kuin suihku voi alkaa arvostamaan sen jälkeen kun se kielletään. Mun kävely oli yhä tökeröä ja vähän hoippuvaa. Tasapainoaisti oli ehtinyt heikentyä makoillessa ja jouduinkin aina seisaaltaan pitämään kiinni seinästä tai sängyn laidasta tms. Pikasuihkun jälkeen tokaisinkin hoitajalle, että ''no nyt voin taas maata seuraavat 4 päivää'', koko osasto sai aika raikuvat naurut..haha.

Verenpaineet eivät vieläkään ilman lääkkeitä pysyneet kurissa ja edeltävänä yönäkin hoitaja tuli herättämään lääkkeen ottoon vaikkei aiemmin ollut tarvinnut yöllä ottaa. Hyvä merkki kuitenkin oli, että lääkkeillä ne laskivat ok lukemiin. Ja tähän väliin mainittakoon, että verenpainemittari roikkui yhä kädessäni taukoamatta.

Alettiin myös miettiä mun siirtämistä synnyttäneiden osastolle. Innostuin tästä, sillä vihdoin asiat tuntuivat etenevän! Mua kuitenkin edelleen varoitettiin hötkyilemästä liikaa, sillä se saattaisi pahentaa tilannetta.

Sain vauvan luokseni tänä päivänä kaksi kertaa! Hän painoi tänään 1649g, täydellinen, pieni ihme ❤ Oli ihana saada päiviin tekemistä. Toki olin saanut myös alkaa pumppaamaan itse maitoa, mutta se oli todella epäsäännöllistä hommaa ja max pari kertaa päivään.

29.8 6 päivää sektiosta Sain vihdoin suihkuluvat vessaluvan lisäksi! JES. Vaikka olihan se mun suihkussa käynti melkoinen episodi, niin istuiltaan se meni ihan hyvin. Pesin hiukset kaksi kertaa, nautin shampoon hieromisesta hiuksiin ja siitä mahtavasta puhtauden tuoksusta. Päiväkin eteenpäin ilman hiustenpesemistä, niin mulla olisi ollut ihan jäätävä takkukasa koko pehko! Niin siis en ollut kyennyt harjaamaan hiuksianikaan viiteen päivään..

Labra-arvot olivat jälleen menneet lähemmäs viitearvoja ja pääsin siirtymään synnyttäneiden osastolle omaan huoneeseen. Makasin jälleen sängyssä pyyhe kasvojen päällä, kun hoitaja kärräsi mua osastolle. Muistan hoitajan sanoneen, että laita nyt silmät kiinni, tulee aurinkoinen käytävä. En laittanut, halusin nähdä valoa ja tuntea sen auringon lämmön. Sain saman huoneen kuin mikä mulla oli ennen sektiota. Jotenkin oli tosi karua, kun tuli niin elävästi mieleen kaikki. Mut otti vastaan hoitaja, joka oli juuri ennen sektioon lähtöä käynyt juttelemassa mun kanssa fiiliksistä. Sain nyt juteltua hänen kanssaan uusiksi ja hän oli ihan loistava kuuntelija! Ja osasi sanoa juuri oikeat sanat oikeaan aikaan.

Verenpaineet pysyivät yhä melko korkealla ja aamun mittauksessa ne olivat 134/91. Heti jos lääkkeen otti liian myöhään niin sen huomasi. Ja yhä edelleen yölläkin herätettiin ottamaan lääkkeet. Tällä hetkellä näytti siltä, että kotiudun verenpainelääkkeiden kanssa. Puistatti pelkkä ajatus lääkityksestä!

30.8 7 päivää sektiosta Leikkaushaavasta otettiin tikit pois. Haava oli yhä siisti ja harvinaisen kivuton. Kyljen vaihtaminen sattui. Kipu tuntui myös, jos olin ihan täysin kyljelläni, pidinkin tyynyä polvien alla, jotta jalat pysyisivät hiukan koholla.

Ensimmäinen aamu, kun labroja ei otettu. Oletin sen olevan hyvä merkki! Illalla sain ottaa vastaan vieraita ja ystäväni tulikin moikkaamaan mua. Hän toi lahjana niin suloisen minijumpperin vauvalle, että melkein itku pääsi. Kokoa 44. Kuka sellaiseen mahtuu! (itseasiassa jumppis oli hänelle iso vielä parin viikon ajan..) Ystäväni sattui lähtemään mitä parhaimpaan aikaan, sillä vauvaa tuotiin juuri samalla oven avauksella mun luokse. Ystäväni herkistyi nähdessään niin pienen ja hennon olennon. ❤

31.8 8 päivää sektiosta Aloin olla jo sen verran hyvä vointinen - ainakin omasta mielestä - että ihan alkoi jo suututtaa pelkkä makoilu. Ja vielä enemmän hermoja kiristi hoitajien ja perheen paasaaminen levon tärkeydestä ja että mun täytyisi vaan jaksaa vielä. Kukaan, ei kukaan muu voinut ymmärtää miltä se tuntui vain maata siinä sängyssä tuijotellen niitä samoja valkoisia seiniä ja toivoa, että joko tämä kohta loppuu.

Lääkäriltä sain luvan lähteä pyörätuolilla huristelemaan kohti teho-osastoa mieheni kanssa. Ja, jotta mun kotiinlähtö-olo vain pahentuisi niin lääkäri heitti ilmoille sanan kotiinlähdön miettiminen, mikäli pyörätuolireissu menisi hyvin. Nappasin pillimehun matkaevääksi, jos alkaisi heikottaa niin saisin verensokereita hiukan ylös. Käydessäni teholla, tuli jotenkin niin elävästi mieleen se hetki, kun mut kärrättiin heräämöstä katsomaan vauvaa. Saatiin olla vain me kolme, hoitajatkaan eivät häirinneet. Ensimmäisen kerran tuntui, että ollaan oikeasti perhe! ❤

Iltamittauksessa verenpaineet olivat reissusta huolimatta pysyneet suorastaan hyvissä lukemissa 119/62. Lukemat olivat mun normaaleihin paineisiin aika matalat, mutta olin vain onnellinen siitä, että kotiinlähtö olisi entistä lähempänä! Verenpainelääkitystä pienennettiin kokeilun vuoksi. Sain lopettaa pissan 24h keräyksen, koska valkuaisen määrä oli todella hyvin vähentynyt. Labroja ei oltu otettu pariin päivään, seuraavana päivänä olisi kontrollilabrat varmistukseksi, että arvot ovat ok.

1.9 9 päivää sektiosta Aamulabrat otettiin, melkein oli jo ehtinyt tulla ikävä niitä, kun nyt ei oltu otettu 3 päivään ja sitä ennen 2-4krt päivään viikon ajan. Haha. Kyynärtaipeet olivat kyllä sen näköiset jo, että viimeisimmillä kerroilla hoitajat ovat miettineet mistähän suonesta sitä nyt ottaisi, ettei aina samasta kohtaa.

Ja sitten vihdoin se odotettu lääkärinkierto. Olin jo aamutuimaan kehitellyt sotasuunnitelman lääkäriä vastaan, koska olin päättänyt, että tänään lähden kotiin ja kirjaudun lasten teholle sisään. Lääkäri kysyi vointiani ja tokaisin ykskantaan ''voin hyvin ja ajattelin tänään lähteä kotiin''. Lääkäri naurahti ja sanoi, että kaikki alkaa olla aika mallillaan, joten kyllä pääsen tänään kotiin. SE TUNNE! Kaksi viikkoa makoilua sairaalassa takana ja suurimmaksi osaksi ilman mitään lupaa nousta sängystä.

Kotiuduin verenpainelääkkeiden kanssa, annosta pienennettiin jälleen. Sovittiin, että viikonloppuna kävisin molempina päivinä osastolla vielä kontrollimittauksessa, jotta saisinko jättää lääkkeet pois viikonlopun jälkeen. Labra-arvot olivat jo todella hyvät ja proteiinitkin olivat jo hävinneet pissasta.

Ilmoitin kotiutumisesta miehelleni ja oltiin sovittu, että kahdelta pääsen lähtemään. Vitsit se pari tuntia tuntui ihan superpitkältä ajalta, vaikka eihän se ollut menneeseen verrattuna mitään. Meikkasin ja laitoin hiukset ponnarille. Puin myös omat vaatteet päälle. Ne samat vaatteet, joissa olin jäänyt osastolle. Näytin kuihtuneelta. Mekko, mikä oli ollut ihan täydellinen vauvamahan kanssa, näytti niin oudolta. Itku tuli. Harmitti, kun en ollut pyytänyt toisia vaatteita. Makasin sängyssä miestäni odotellen ja tuijotin vain vauvatonta mahaani. En ehkä sittenkään ollut vielä käsittänyt mitä kaikkea ihan oikeasti parin viikon sisällä olikaan tapahtunut. Munhan kuului olla vielä raskaana!

Kävelin pois osastolta pitäen miestäni käsivarresta kiinni, sillä en vielä luottanut omaan tasapainooni ollenkaan. Käveltiin suoraan vauvan luo. Kävelin ensimmäisenä huoneeseen missä vauvani oli ja hoitaja katsoi mua pitkään ja vasta nähdessään mieheni hän tajusi kuka olen. Hän sanoi, ettei ollut tunnistaa. Näytin niin paljon paremmalta, terveemmältä ja elinvoimaisemmalta. Myös muut hoitajat sanoivat, että en todellakaan näyttänyt tai vaikuttanut siltä, että olisin reilu viikko sitten synnyttänyt tai käynyt läpi niin rankan taudin! Se oli oikeasti tuossa hetkessä niin lohduttavaa. Sain poikani syliini ja hän oli yhä edelleen täydellinen pakkaus ❤

keskosen korjattu ikä

Iso kiitos teille viime postaukseen kommentoineille ❤ Sain ihan valtavan määrän viestejä ja ymmärtääkseni tämä avasi silmiä lähellä ja kaukaa siitä miksi päädyttiin sektioon ja muutenkin. Postaus herätti myös ihan älyttömästi tunteita laidasta laitaan ja niin sen kuuluikin tehdä! ❤

Ei pieni ennenaikainen vauva tee muuta kuin nukkuu, opettelee syömään ja kasvaa kokoa sekä nauttii kenguruhoidosta vanhempiensa rinnalla sinne asti kunnes laskettu aika koittaa ja ehkä himpun verran sen jälkeenkin. Oon muutamaan otteeseen kuullut ''ai eikö sun vauva osaakaan vielä tehdä niin kuin tuon ikäisen kuuluisi'' -kommentin.. Jep, vauvani ikä lasketaan syntymästä, mutta hänen kehityksensä laskenta on lähtenyt lasketusta ajasta. Puhutaan siis korjatusta iästä, joka lyhennetään monesti ki. Tuollaisten kommenttien kuuleminen on jollain tavalla todella loukkaavaa. Ihan kuin vauvani olisi jollain tavalla huonompi, kun hän on ennenaikainen ja ikäistään ''hitaammin'' kehittyvä. 

Me päästiin kotiin sairaalasta, kun raskausviikkoja oli täynnä 37, tarkalleen 37+2. Kaapo kannatteli mahallaan ensimmäisen kerran päätään, kun viikkoja oli 38+2. Hän oli tuolloin himpun vaille kuuden viikon ikäinen. Siitä lähtien hän on kehittynyt ja oppinut uusia taitoja hurjaa vauhtia, vaikka laskennallisesti kehityksen katsotaan lähteneen lokakuun puolesta välin. 

Viime viikolla meillä kävi kuntoutusohjaaja ja fysioterapeutti moikkaamassa Kaapoa ja juttelemassa hänestä mun kanssa. Fysioterapeutti ei ollut nähnyt vauvaani sitten sen jälkeen, kun oltiin päästy sairaalasta kotiin. Hän kehui poikaa hirveästi. Tuli puheeksi, että mietinkö vielä keskosuutta miten paljon. En oikeastaan, koska Kaapo ei vaikuta ennenaikaisesti syntyneeltä noin niin kuin muuten. Jopa mun mielestä hän kehittyy nopeammin kuin hänen tarvitsisi. Samaa sanoi fyssari ''toki hän saa kääntyä jo, mutta pakko ei ole''. Ei kolmen kuukauden ikäisen tarvitsisi vielä kääntyä selältä mahalleen lelu kädessä tai mahallaan ollessaan liikutella käsiä leikkiäkseen tai tarttua molemmilla käsillä leluun niin että toinen käsi on ylempänä kuin toinen. Mulle sanottiinkin, että saadaan mieheni kanssa olla todella ylpeitä vanhempia. He käskivät syrjäyttää nämä vähättelevät kommentit ja muuttaa ne ylpeydeksi, sillä Kaapo tekee osaamansa asiat paremmin kuin ikäisensä kuuluisi ja vähän enemmänkin.

Kaapo on meille äärettömän arvokas juuri sellaisena kuin hän on, kehittyipä hän nopeammin tai hitaammin tai juuri korjatun iän mukaan. ❤ 

meinasin kuolla raskauteen

Raskausmyrkytyksestä puhutaan todella todella vähän, vaikka se onkin loppuunsa melko yleinen. Ainakin raskausmyrkytyksen oireita voi monilla olla ilman sen suurempia komplikaatioita tai, että ne johtaisivat ennenaikaiseen synnytykseen. Olin itse kuullut tämmöisestä, mutta en tietenkään ikinä uskonut, että se voisi omalle kohdalle sattua. Tai, että se tulisi niinkin aikaisilla viikoilla. Saatika, että se tulisi niinkin pahana. Olinhan terve, ihan tavallinen ja terveelliset elämäntavat omaava nainen! Syytä raskausmyrkytykseen ei tiedetä, se tulee, jos on tullakseen. Riskitekijöitä toki on, kuten ensisynnyttäjyys, ylipaino, diabetes, äidin ikä yms. Kohdallani ei päde muu kuin ensisynnyttäjyys.

Elokuun ensimmäisenä päivänä (1.8.2017) mulla oli neuvolalääkäri. Tuolloin elettiin raskausviikkoa 29+3. Lääkärin ultrassa kaikki oli hyvin! Vauva oli kasvanut hyvin ja keskikäyrällä. Mutta neuvolan puolella ei kaikki ollutkaan ihan niin mallikkaasti kuin mulla siihen asti oli aina ollut. Verenpaineet ja lähinnä alapaine oli koholla, useammankin mittauksen jälkeen. Lopulta äitiyskorttiin kirjattiin 133/94. Sain tehtäväksi mittailla joitakin päiviä verenpaineita kotona ja jo tällöin neuvolatäti heitti ilmoille sanan raskausmyrkytys. Samana iltana ajoin äitini luokse hakemaan häneltä verenpainemittarin lainaan. Illalla totta kai googlettelin mikä raskausmyrkytys oikeasti on. Mittailin verenpaineita viikon verran kotona ja olinpa kuinka juuri levännyt tai mitä tahansa niin lukemat olivat hurjat.

8.8. rv 30+3 Soitin neuvolaan tasan viikon kuluttua edellisestä käynnistäni. Sieltä pyydettiin käymään paikalla. Otettiin ihan ne normaalit jutut niin kuin aina. Painoni oli aiemmin noussut todella maltillisesti ja nyt oli viikossa tullut kilo lisää painoa. Verenpaineet olivat aamulla kotona mitatessa 148/98. Neuvolan mittauksessa vieläkin korkeammat, mutta niihin vaikutti varmasti huoli ja pelko. Sain lähetteen äitipolille heti. Lähdin suoraan neuvolasta ajamaan kohti sairaalaa ja siellä pääsin verenpainemittaukseen. Annoin myös virtsanäytteen, joka oli ihan normaali. Puolen tunnin mittausten jälkeen verenpaineet olivat lääkärin mukaan tasoittuneet ihan ok lukemiin ja äitiyskorttiini oli merkattu alimmillaan 141/77 ja korkeimmillaan 150/86. Lääkäri myös ultrasi vauvan ja pitkään muuten ultrasikin! Näin jälkikäteen veikkaan hänen ultranneen napavirtauksia.. Sain kotiin viemisiksi mitä ihanimman 4D-ultrakuvan meidän pienokaisesta. Hän näytti niin isältään jo tämmöisessä raadollisessa kuvassa.❤

Kotona elin ihan normaalia elämää noin pari viikkoa, vaikka muistan oloni olleen jotenkin hutera, väsynyt ja voimaton. Kävin mm. Ikeassa shoppailemassa ja lenkkeilin sekä näin ystäviäni ja perhettä. Ja tätä ihmettelen syvästi miten oon jaksanut!

18.8 rv 31+6 Perjantai-iltana mulla alkoi ylävatsakipu. Ajattelin sen olevan närästystä, joten otin rennien, joka ei auttanut sitten pätkääkään. Yritin kuitenkin nukkua. Mutta kipu yltyi ja alkoi muodostaa vannemaista kipua ylävatsalle, joka kiersi selän kautta. Mietin soittaisinko synnärille tästä kivusta, mutta lopulta päätin, että menisimme huomenna päivällä kuitenkin synnytysvalmennukseen sairaalalle ja kysyisin sitten siellä kätilön mielipidettä.

19.8 rv 32+0 Sain nukuttua todella vähän kivun takia. Sairaalalle lähtiessä kipu tuntui yhä. Valmennuksessa muistan pyörineeni tuolilla yrittäen etsiä asentoa, jossa kipu ei tuntuisi niin paljoa. Valmennuksen jälkeen jäin juttelemaan valmennuksen pitäneen kätilön kanssa, joka oli äärettömän mukava. Hän otti kipuni vakavasti ja pyysi, että saisi katsoa neuvolakorttiani, onneksi olin ottanut sen mukaan! Jäin muutamaksi tunniksi sairaalalle tutkimuksiin. Kätilö vaihtui ja tilalle tuli jälleen hurjan mukava nainen. Otettiin käyrää, virtsanäytettä, verikokeita, verenpainemittauksia, ultrattiin.. Pissanäyte oli selkeästi jo plussalla. Verenpaineet koholla hurjasti. Verikokeissakin oli jo arvot menossa huonompaan suuntaan. Jouduin jäämään yöksi seurantaan. Siirryin synnärin puolelta osastolle ja sain oman huoneen. Raskausmyrkytyspotilaille pyritään ilmeisesti aina järjestämään oma huone, jossa saa olla rauhassa ja levätä ilman häiriötekijöitä. Lepo on yksi tärkeimmistä hoitokeinoista. Sain kipulääkettä yltyneeseen päänsärkyyn, mutta se ei auttanut sitten yhtään mitään. Itkin itseni uneen. Ja nukuin äärettömän huonosti siinä ankean kovassa sängyssä.

20.8 rv32+1 Heräsin hoitajan herätykseen kuudelta, kun hän tuli kehottamaan mut vessareissulle, sillä nyt alkoi vuorokausi virtsankeräys, jotta nähtäisiin paljon proteiineja vuorokaudessa olisi. Myös labratäti kävi ja otti useamman purkin täyteen verta. Hoitajani puhui, että saisin verenpainelääkityksen jossain vaiheessa, jos paineet nousevat vielä entisestään. Verenpaineet huitelivat tuolloin 147-160/88-109 välillä. Hoitaja kävi kahden tunnin välein tekemässä muutaman mittauksen. Lääkärin kierrolla sain musertavia uutisia. Maksa-arvot sekä valkuaisarvot olivat koholla labroissa, eikä kotiin ollut enää asiaa. Lääkäri haluaisi, että vauva saisi kasvaa vielä muutaman viikon masussa, mutta jos mun olo huononee radikaalisti niin synnytys käynnistetään tai sitten sektio. Illalla sain kortisonipiikin kypsyttämään vauvan keuhkoja siltä varalta, että tulisi äkkilähtö.

21.8 rv 32+2 Olin todella väsynyt. Kamala pääkipu vei yöunet ja sitä pääkipua ei vienyt mikään., vaikka sain aamuin illoin kipulääkettä. Aika alkoi käydä pitkäksi yksin pimeässä huoneessa. Täytyi siis välttää kaikkea kirkasta valoa, sillä ne voisivat pahentaa kipuja ja oireita. En saanut katsoa telkkaria ja puhelinkin olisi ollut kielletty, mutta sitä kuitenkin käytin. Tsiisus, jos olisin joutunut vain valkoisia olemattomia seiniä tuijottamaan! Jouduin tsemppaamaan itseäni ihan älyttömästi, sillä mikään -ei mikään- ollut enää omissa käsissäni. Tämmöiselle kontrollifriikkiyteen taipuvaiselle se oli kamalaa.

Labra-arvot olivat menneet yhä huonompaan suuntaan. Proteiinin määrä 24h keräyksessä oli 6,4g eli todella koholla (vaikeasta raskausmyrkytyksestä puhutaan jos valkuaista on yli 5g 24h näytteessä). Ja edellisenä päivänä lukema oli 4,4g. Mun maksa ja munuaiset olivat todella kovilla. Hoitaja kysyikin olinko huomannut virtsan määrän vähentyneen - ja olin kyllä. Aamukäyrälle piirtyi supistuksia useampia peräkkäin, eikä niitä rv32 vielä pitäisi olla. Lääkärin kierron jälkeen kätilö työnteli mut pyörätuolilla lääkärin huoneeseen ultrattavaksi, sillä he olivat päättäneet tarkentaa seurantaa nyt verenpaineisiin ja vauvaan. Ultrassa kaikki oli vissiin ihan ok. Vauva oli parissa päivässä kasvanut ja painoarvio oli nyt 1860g. Mulle iski kauhea shokki, sillä muistan lääkärin sanoneen: muutama päivä yritetään vielä sinnitellä, mutta sulla on niin kova tauti päällä, että tilanteen mukaan mennään. Raskausmyrkytyksestähän ei voi parantua ennen kuin on synnyttänyt. Lääkäri teki myös sisätutkimuksen ja olin sormelle auki. Hän ilmeisesti yritti ärsyttää paikkoja, sillä toive (niin mun kuin lääkärinkin) oli kaikesta huolimatta alatiesynnytys. Sain vielä toisen kortisonipiikin.

Sain todella paljon informaatiota keskosista, hoitajien tsemppejä ja hoitaja kärräsi mut sängyllä käymään mielenrauhani vuoksi lasten teho-osastolle, jonne pieni lapseni joutuisi synnyttyään. Meille kerrottiin, että monet keskoset joutuvat olemaan sairaalassa lähes laskettuun aikaan saakka. Toiset vauvat ovat todella vahvoja jo syntyissään ja voivat kotiutua aiemminkin.

Mun seuranta tiukkeni entisestään, sain vain vessa- ja suihkuluvat, muuten mun täytyi pysyä sängyssä levossa. Kaikki liikkumiset paikasta a paikkaan b tehtiin niin, että makasin sängyssä pyyhe kasvojen päällä ja hoitaja työnteli mua. Hoitaja kävi ottamassa verenpaineet ja käyrää parin kolmen tunnin välein ja öisin taisi kerran tai kahdesti. Aloin saada myös verenpainelääkettä.

22.8 rv 32+3 Ensimmäiset hyvät yöunet sitten sen jälkeen, kun jäin sairaalaan! Heräsin kylläkin taas alkaneeseen ylävatsakipuun ja yhä vaivaavaan päänsärkyyn. Testeissä kaikki arvot olivat pysyneet kutakuinkin samoissa lukemissa eiliseen verrattuna ja lääkäri toivoi vielä muutamaa päivää, mutta tätä tautia ei voi ennustaa. Sisätutkimuksessa kohdun kaula oli hitusen lyhentynyt edelliseen päivään verraten, mutta muuten ihan samalla tavalla kaikki. Paitsi, että limatulppa irtosi!

Huomasin jaloissani ihan järkyttävän turvotuksen. Nilkat olivat melkoiset pallot ja jalat pelkkää yhtä pötköä! Jalkapohjiin oikein sattui. Muuten en kokenut itseäni kovinkaan turvonneeksi, vaikka sitä mie ihan todella olin. Turvonnut! Ihana pyöreä vauvamasu oli turvotuksesta huolimatta kadonnut teille tietämättömille. Hoitaja oli vähän nihkeänä vieraiden suhteen, joita mun luona oli joka päivä vierailuaikaan käynyt (mies toki sai mennä ja tulla niin kuin halusi, hänen käyntejään ei rajoitettu). Olin jo suuttumuksen partaalla ja itkeä tihrustin hoitajalle, että multa on kielletty telkkari ja puhelinkin (jota kyllä silti käytin) ja nyt vielä jos en saa vieraitakaan ottaa vastaan. En edes tiennyt millainen sää ulkona on, sillä mun täytyi yhä makailla pimeässä huoneessa. Hoitaja myöntyi vedoten siihen, että se on mun mielenterveydelle hyväksi jos saan juttuseuraa. :D

23.8 rv32+4 ​Mulla alkoi olla jo kyynärtaipeet melko kipeinä jatkuvista verikokeista, joita siis otettiin aamuin illoin. Tällöin toki en tiennyt vielä pahemmasta. Perustestien lisäksi hoitaja kiikutti mulle vaa'an, jotta saisin tietää paljonko kiloja on tullut. Tasan 10! Ja no näistäkin kymmenestä kilosta 4,5 oli tullut kolmen viikon sisällä.. Labratuloksissa oli taas menty huonompaan suuntaan, trombosyytitkin olivat laskenee. Koska tauti ei tästä tulisi helpottamaan ja supistuksiakin on ollut jonkun verran niin lääkäri päätti, että aletaan yrittämään synnytyksen käynnistämistä lääkkeillä. Klo 11 sain ensimmäisen pienen puolikkaan tabletin. Ja samoihin aikoihin otettiin käyrää. Supistuksia piirtyi, mutta harvakseltaan. Aloin stressata, etten oikeasti saa niitä raskauskuvia, jotka piti ottaa kuvaajaystäväni kanssa syyskuussa. Klo 15 hoitaja toi toisen puolikkaan tabletin. Ja hetki siitä otettiin taas käyrää.

Kello oli vaille neljä iltapäivällä, kun aloin voida pahoin. Tuli ylävatsakipu, päänsärky. Ja näiden jo harvinaisen tutuksi tulleiden kipujen ja oireiden lisäksi mulla lenteli silmissä tähtiä. Soitin kelloa ja hoitaja kiirehti huoneeseen. Hän mittasi verenpaineet ja ne eivät lääkkeistä huolimatta olleet laskeneet niin kuin aiemmin. Hoitaja lähti soittamaan lääkärille ja käski laitoshuoltajia tuomaan mulle päivällisen.

Klo 16.18 Siinä kaikessa rauhassa voitelin leivät ja kerkesin jo yhden syödä ja nirsoilin keittoa, kun hoitaja riuhtaisi huoneeni oven auki ja huusi, että lopeta syöminen. Ja sitten kysyi ehdinkö syödä minkä verran ja raportoi sanomiseni puhelimeen. Puhelun loputtua mulle kerrottiin, että nyt lähden synnyttämään. Hoitaja lähti hakemaan kanyylitarvikkeita. Hänen palatessaan olin alkanut täristä. Siis sellainen horkka iski päälle. Ja ei, en tehnyt sitä tahallani. Tärinä kuuluu tautiin, joka mulla vain koko ajan paheni. Tästä ei olisi ollut enää pitkä matka mahdollisiin kouristuksiin. Tärinästä johtuen kanyylin laittokin oli haasteellisempaa ja eihän se tietenkään ensimmäisellä mennyt..

Klo 16.50 Siirryin huoneestani toiseen sänkyyn, jonka hoitajat olivat tuoneet mulle. Se oli niin paljon mukavampi kuin se aikaisempi. Olisinpa älynnyt pyytää, että vaihtaisivat mulle paremman sängyn. Viestitin miehelleni, että tulisi äkkiä synnärille, sillä en yhtään tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Silmieni päälle laitettiin pyyhe ja mua lähdettiin kärräämään kohti synnytysosastoa. Tärisin ja se tärinä vain yltyi. Itketti. Muistan hoitajan matkalla sanoneen mulle ''tänään on sun vauvan syntymäpäivä'' ja minä vain kysyin mikä päivä tänään on. Olin aivan sekaisin lääkkeistä ja kaikesta tapahtuneesta, etteivät aivot meinanneet pysyä perässä.

Viiden jälkeen mieheni ehti paikalle ja hänet ohjattiin saliin minne mua oltiin menty valmistelemaan leikkaukseen. Muistan vain itkeneeni ja tärisseeni. Muistan, ettei sitä tärinää voinut lopettaa. Kätilöt pyörittelivät mua sängyllä ja laittoivat tippaa ja pissakatetria ynnä muuta kaikkea. Pidin vain miestäni kädestä kiinni ja toisella kädellä puristin nenäliinaa ja puhelinta.

Klo 17.25 Mua lähdettiin viemään leikkaussaliin. Mieheni ei päässyt mukaan, vaikka alkuun näin mulle oli sanottu, että hän saa olla paikalla. En muista tästä matkasta mitään. Leikkaussaliin päästyä kuulin vain kamalasti supinaa ja välillä aina joku kävi kurkkaamassa pyyhkeen alle ja kysyi olenko hengissä. En tiedä yritinkö edes pysyä hengissä, eikä henkeni ollut edes omissa käsissäni, se oli kamalaa. En voinut liikkua, tärisin kuin hullu ja tahtomattani! Itkin. Kasvoni olivat yhä edelleen peitettynä pyyhkeellä. En nähnyt mitään, kuulin vain. Mut siirrettiin leikkauspöydälle. Olin ihan järkyttävässä horkassa. En tiedä yhtään kauanko jouduttiin odottamaan anestesialääkäriä, mutta jälkikäteen kuulin, että hänellä oli kestänyt tulla paikalle. Hän laittoi mulle spinaalipuudutuksen ja muistan kuinka joku veti jaloista ja joku painoi niskan takaa ja he sanoivat että yritä saada selkäsi kaarelle. En tiedä teinkö mitään mitä pyydettiin, mutta selässä tuntui monta kertaa pistos. Ja lopulta löytyi oikea kohta ja puudutus lähti leviämään. En enää tuntenut edes olevani siinä kamalassa horkassa, tuntui kuin olisin ollut taivaassa.

Multa kysyttiin tunnetko tämän nipistyksen ja en oikein osannut vastata siihen, mutta tästä ei mennyt kauaa, kun kuulin äärettömän topakan parkaisun ja sitten kirurgin sanovan ''poika tuli''. Jälkikäteen mulle kerrottiin, että tämän jälkeen poika oli paketoitu lämpöpussiin ja muistan ihan itse, että hänet tuotiin hetkeksi mun pään viereen ja pyyhettä nostettiin ja näin maailman suloisimman rimppakintun. Itku vain yltyi. Ja sitten se oli poissa! Vauva vietiin teho-osastolle ja mua jäätiin parsimaan kasaan.

Syntymäajaksi on merkitty 17.52 ja painoa pienellä miehellä oli 1770g. Hän oli puolen tunnin päästä syntymästään jo puristanut isäänsä kädestä ja tuijotellut häntä suurilla tummilla silmillään. <3

Olin heräämössä jotain kaksi tuntia ja odottelin puudutuksen häviämistä. Horkka vain jatkui jatkumistaan. Mulla oli päällä 10 peittoa ja lämpöpeitto, jonka sisälle siis puhallettiin koko ajan kuumaa ilmaa. Se lämpö tuntui taivaalliselta. Mulla oli äärettömän kova jano ja sainkin pari pisaraa juoda vettä pillillä mukista. Vesi ei ollut pitkään aikaan maistunut niin hyvältä! Mieheni pääsi käymään luonani joskus puoli kahdeksan aikaan ja hän kertoi vauvan kuulumiset. Hoitaja sai lypsettyä muutaman pisaran äidinmaitoa superpojalle elämäneliksiiriksi. Kun puudutus oli tiessään ja sain luvan lähteä heräämöstä mut kärrättiin sängyllä teholle näkemään vauvani.

Ei sitä voinut käsittää. Siinä hän oli, vaikka vain pari tuntia sitten hän oli vielä mahassani muistuttelemassa itsestään voimakkailla potkuilla. Hän oli täydellinen! Sain pojan kainalooni hetkeksi. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta se tuntui todella lyhyeltä. Saatoin taas vain itkeä. Hän voi niin hyvin aikaisista viikoista huolimatta. Ja sitten mua vietiin kohti synnäriä. Jäin seurantaan synnärin puolelle tarkkailuhuoneeseen. Olin niin janoinen sinne päästyäni, että pyysin hoitajaa tuomaan mulle juomista. Hän toi vettä ja pari pillimehua. Kiskoin molemmat pillimehut heti ja no ne tulivat samantien ylös. Oksensin päälleni pari kertaa ennen kuin sain pahoinvointilääkettä. Yöksi mulle laitettiin verenpainemittari käteen ja se raksutteli ainakin tunnin välein muutaman kerran. Hoitaja kävi pitkin yötä kurkkaamassa mun vointia ja vaihtamassa tippapusseja. Mulla oli molemmissa käsissä kanyylit, toisesta meni suolaliuosta ja toisesta magnesiumia. Olin todella kipeä ja väsynyt, osittain sektiosta ja suurimmaksi osaksi taudista, joka teki tuloaan vain pahempana.. Sektio oli tehty kreivin aikaan.

Huh, nyt on vuodatettu niin paljon kyyneleitä tämän postauksen takia, että jatkan seuraavassa postauksessa. Ihanaa, jos jaksoit lukea loppuun asti ja palaat lukemaan mun taudista ja meidän jatkosta vielä seuraavissakin postauksissa ❤