meinasin kuolla raskauteen

Raskausmyrkytyksestä puhutaan todella todella vähän, vaikka se onkin loppuunsa melko yleinen. Ainakin raskausmyrkytyksen oireita voi monilla olla ilman sen suurempia komplikaatioita tai, että ne johtaisivat ennenaikaiseen synnytykseen. Olin itse kuullut tämmöisestä, mutta en tietenkään ikinä uskonut, että se voisi omalle kohdalle sattua. Tai, että se tulisi niinkin aikaisilla viikoilla. Saatika, että se tulisi niinkin pahana. Olinhan terve, ihan tavallinen ja terveelliset elämäntavat omaava nainen! Syytä raskausmyrkytykseen ei tiedetä, se tulee, jos on tullakseen. Riskitekijöitä toki on, kuten ensisynnyttäjyys, ylipaino, diabetes, äidin ikä yms. Kohdallani ei päde muu kuin ensisynnyttäjyys.

Elokuun ensimmäisenä päivänä (1.8.2017) mulla oli neuvolalääkäri. Tuolloin elettiin raskausviikkoa 29+3. Lääkärin ultrassa kaikki oli hyvin! Vauva oli kasvanut hyvin ja keskikäyrällä. Mutta neuvolan puolella ei kaikki ollutkaan ihan niin mallikkaasti kuin mulla siihen asti oli aina ollut. Verenpaineet ja lähinnä alapaine oli koholla, useammankin mittauksen jälkeen. Lopulta äitiyskorttiin kirjattiin 133/94. Sain tehtäväksi mittailla joitakin päiviä verenpaineita kotona ja jo tällöin neuvolatäti heitti ilmoille sanan raskausmyrkytys. Samana iltana ajoin äitini luokse hakemaan häneltä verenpainemittarin lainaan. Illalla totta kai googlettelin mikä raskausmyrkytys oikeasti on. Mittailin verenpaineita viikon verran kotona ja olinpa kuinka juuri levännyt tai mitä tahansa niin lukemat olivat hurjat.

8.8. rv 30+3 Soitin neuvolaan tasan viikon kuluttua edellisestä käynnistäni. Sieltä pyydettiin käymään paikalla. Otettiin ihan ne normaalit jutut niin kuin aina. Painoni oli aiemmin noussut todella maltillisesti ja nyt oli viikossa tullut kilo lisää painoa. Verenpaineet olivat aamulla kotona mitatessa 148/98. Neuvolan mittauksessa vieläkin korkeammat, mutta niihin vaikutti varmasti huoli ja pelko. Sain lähetteen äitipolille heti. Lähdin suoraan neuvolasta ajamaan kohti sairaalaa ja siellä pääsin verenpainemittaukseen. Annoin myös virtsanäytteen, joka oli ihan normaali. Puolen tunnin mittausten jälkeen verenpaineet olivat lääkärin mukaan tasoittuneet ihan ok lukemiin ja äitiyskorttiini oli merkattu alimmillaan 141/77 ja korkeimmillaan 150/86. Lääkäri myös ultrasi vauvan ja pitkään muuten ultrasikin! Näin jälkikäteen veikkaan hänen ultranneen napavirtauksia.. Sain kotiin viemisiksi mitä ihanimman 4D-ultrakuvan meidän pienokaisesta. Hän näytti niin isältään jo tämmöisessä raadollisessa kuvassa.❤


Kotona elin ihan normaalia elämää noin pari viikkoa, vaikka muistan oloni olleen jotenkin hutera, väsynyt ja voimaton. Kävin mm. Ikeassa shoppailemassa ja lenkkeilin sekä näin ystäviäni ja perhettä. Ja tätä ihmettelen syvästi miten oon jaksanut!

18.8 rv 31+6 Perjantai-iltana mulla alkoi ylävatsakipu. Ajattelin sen olevan närästystä, joten otin rennien, joka ei auttanut sitten pätkääkään. Yritin kuitenkin nukkua. Mutta kipu yltyi ja alkoi muodostaa vannemaista kipua ylävatsalle, joka kiersi selän kautta. Mietin soittaisinko synnärille tästä kivusta, mutta lopulta päätin, että menisimme huomenna päivällä kuitenkin synnytysvalmennukseen sairaalalle ja kysyisin sitten siellä kätilön mielipidettä.

19.8 rv 32+0 Sain nukuttua todella vähän kivun takia. Sairaalalle lähtiessä kipu tuntui yhä. Valmennuksessa muistan pyörineeni tuolilla yrittäen etsiä asentoa, jossa kipu ei tuntuisi niin paljoa. Valmennuksen jälkeen jäin juttelemaan valmennuksen pitäneen kätilön kanssa, joka oli äärettömän mukava. Hän otti kipuni vakavasti ja pyysi, että saisi katsoa neuvolakorttiani, onneksi olin ottanut sen mukaan! Jäin muutamaksi tunniksi sairaalalle tutkimuksiin. Kätilö vaihtui ja tilalle tuli jälleen hurjan mukava nainen. Otettiin käyrää, virtsanäytettä, verikokeita, verenpainemittauksia, ultrattiin.. Pissanäyte oli selkeästi jo plussalla. Verenpaineet koholla hurjasti. Verikokeissakin oli jo arvot menossa huonompaan suuntaan. Jouduin jäämään yöksi seurantaan. Siirryin synnärin puolelta osastolle ja sain oman huoneen. Raskausmyrkytyspotilaille pyritään ilmeisesti aina järjestämään oma huone, jossa saa olla rauhassa ja levätä ilman häiriötekijöitä. Lepo on yksi tärkeimmistä hoitokeinoista. Sain kipulääkettä yltyneeseen päänsärkyyn, mutta se ei auttanut sitten yhtään mitään. Itkin itseni uneen. Ja nukuin äärettömän huonosti siinä ankean kovassa sängyssä.

20.8 rv32+1 Heräsin hoitajan herätykseen kuudelta, kun hän tuli kehottamaan mut vessareissulle, sillä nyt alkoi vuorokausi virtsankeräys, jotta nähtäisiin paljon proteiineja vuorokaudessa olisi. Myös labratäti kävi ja otti useamman purkin täyteen verta. Hoitajani puhui, että saisin verenpainelääkityksen jossain vaiheessa, jos paineet nousevat vielä entisestään. Verenpaineet huitelivat tuolloin 147-160/88-109 välillä. Hoitaja kävi kahden tunnin välein tekemässä muutaman mittauksen. Lääkärin kierrolla sain musertavia uutisia. Maksa-arvot sekä valkuaisarvot olivat koholla labroissa, eikä kotiin ollut enää asiaa. Lääkäri haluaisi, että vauva saisi kasvaa vielä muutaman viikon masussa, mutta jos mun olo huononee radikaalisti niin synnytys käynnistetään tai sitten sektio. Illalla sain kortisonipiikin kypsyttämään vauvan keuhkoja siltä varalta, että tulisi äkkilähtö.

21.8 rv 32+2 Olin todella väsynyt. Kamala pääkipu vei yöunet ja sitä pääkipua ei vienyt mikään., vaikka sain aamuin illoin kipulääkettä. Aika alkoi käydä pitkäksi yksin pimeässä huoneessa. Täytyi siis välttää kaikkea kirkasta valoa, sillä ne voisivat pahentaa kipuja ja oireita. En saanut katsoa telkkaria ja puhelinkin olisi ollut kielletty, mutta sitä kuitenkin käytin. Tsiisus, jos olisin joutunut vain valkoisia olemattomia seiniä tuijottamaan! Jouduin tsemppaamaan itseäni ihan älyttömästi, sillä mikään -ei mikään- ollut enää omissa käsissäni. Tämmöiselle kontrollifriikkiyteen taipuvaiselle se oli kamalaa.

Labra-arvot olivat menneet yhä huonompaan suuntaan. Proteiinin määrä 24h keräyksessä oli 6,4g eli todella koholla (vaikeasta raskausmyrkytyksestä puhutaan jos valkuaista on yli 5g 24h näytteessä). Ja edellisenä päivänä lukema oli 4,4g. Mun maksa ja munuaiset olivat todella kovilla. Hoitaja kysyikin olinko huomannut virtsan määrän vähentyneen - ja olin kyllä. Aamukäyrälle piirtyi supistuksia useampia peräkkäin, eikä niitä rv32 vielä pitäisi olla. Lääkärin kierron jälkeen kätilö työnteli mut pyörätuolilla lääkärin huoneeseen ultrattavaksi, sillä he olivat päättäneet tarkentaa seurantaa nyt verenpaineisiin ja vauvaan. Ultrassa kaikki oli vissiin ihan ok. Vauva oli parissa päivässä kasvanut ja painoarvio oli nyt 1860g. Mulle iski kauhea shokki, sillä muistan lääkärin sanoneen: muutama päivä yritetään vielä sinnitellä, mutta sulla on niin kova tauti päällä, että tilanteen mukaan mennään. Raskausmyrkytyksestähän ei voi parantua ennen kuin on synnyttänyt. Lääkäri teki myös sisätutkimuksen ja olin sormelle auki. Hän ilmeisesti yritti ärsyttää paikkoja, sillä toive (niin mun kuin lääkärinkin) oli kaikesta huolimatta alatiesynnytys. Sain vielä toisen kortisonipiikin.

Sain todella paljon informaatiota keskosista, hoitajien tsemppejä ja hoitaja kärräsi mut sängyllä käymään mielenrauhani vuoksi lasten teho-osastolle, jonne pieni lapseni joutuisi synnyttyään. Meille kerrottiin, että monet keskoset joutuvat olemaan sairaalassa lähes laskettuun aikaan saakka. Toiset vauvat ovat todella vahvoja jo syntyissään ja voivat kotiutua aiemminkin.

Mun seuranta tiukkeni entisestään, sain vain vessa- ja suihkuluvat, muuten mun täytyi pysyä sängyssä levossa. Kaikki liikkumiset paikasta a paikkaan b tehtiin niin, että makasin sängyssä pyyhe kasvojen päällä ja hoitaja työnteli mua. Hoitaja kävi ottamassa verenpaineet ja käyrää parin kolmen tunnin välein ja öisin taisi kerran tai kahdesti. Aloin saada myös verenpainelääkettä.

22.8 rv 32+3 Ensimmäiset hyvät yöunet sitten sen jälkeen, kun jäin sairaalaan! Heräsin kylläkin taas alkaneeseen ylävatsakipuun ja yhä vaivaavaan päänsärkyyn. Testeissä kaikki arvot olivat pysyneet kutakuinkin samoissa lukemissa eiliseen verrattuna ja lääkäri toivoi vielä muutamaa päivää, mutta tätä tautia ei voi ennustaa. Sisätutkimuksessa kohdun kaula oli hitusen lyhentynyt edelliseen päivään verraten, mutta muuten ihan samalla tavalla kaikki. Paitsi, että limatulppa irtosi!

Huomasin jaloissani ihan järkyttävän turvotuksen. Nilkat olivat melkoiset pallot ja jalat pelkkää yhtä pötköä! Jalkapohjiin oikein sattui. Muuten en kokenut itseäni kovinkaan turvonneeksi, vaikka sitä mie ihan todella olin. Turvonnut! Ihana pyöreä vauvamasu oli turvotuksesta huolimatta kadonnut teille tietämättömille. Hoitaja oli vähän nihkeänä vieraiden suhteen, joita mun luona oli joka päivä vierailuaikaan käynyt (mies toki sai mennä ja tulla niin kuin halusi, hänen käyntejään ei rajoitettu). Olin jo suuttumuksen partaalla ja itkeä tihrustin hoitajalle, että multa on kielletty telkkari ja puhelinkin (jota kyllä silti käytin) ja nyt vielä jos en saa vieraitakaan ottaa vastaan. En edes tiennyt millainen sää ulkona on, sillä mun täytyi yhä makailla pimeässä huoneessa. Hoitaja myöntyi vedoten siihen, että se on mun mielenterveydelle hyväksi jos saan juttuseuraa. :D


23.8 rv32+4 ​Mulla alkoi olla jo kyynärtaipeet melko kipeinä jatkuvista verikokeista, joita siis otettiin aamuin illoin. Tällöin toki en tiennyt vielä pahemmasta. Perustestien lisäksi hoitaja kiikutti mulle vaa'an, jotta saisin tietää paljonko kiloja on tullut. Tasan 10! Ja no näistäkin kymmenestä kilosta 4,5 oli tullut kolmen viikon sisällä.. Labratuloksissa oli taas menty huonompaan suuntaan, trombosyytitkin olivat laskenee. Koska tauti ei tästä tulisi helpottamaan ja supistuksiakin on ollut jonkun verran niin lääkäri päätti, että aletaan yrittämään synnytyksen käynnistämistä lääkkeillä. Klo 11 sain ensimmäisen pienen puolikkaan tabletin. Ja samoihin aikoihin otettiin käyrää. Supistuksia piirtyi, mutta harvakseltaan. Aloin stressata, etten oikeasti saa niitä raskauskuvia, jotka piti ottaa kuvaajaystäväni kanssa syyskuussa. Klo 15 hoitaja toi toisen puolikkaan tabletin. Ja hetki siitä otettiin taas käyrää.

Kello oli vaille neljä iltapäivällä, kun aloin voida pahoin. Tuli ylävatsakipu, päänsärky. Ja näiden jo harvinaisen tutuksi tulleiden kipujen ja oireiden lisäksi mulla lenteli silmissä tähtiä. Soitin kelloa ja hoitaja kiirehti huoneeseen. Hän mittasi verenpaineet ja ne eivät lääkkeistä huolimatta olleet laskeneet niin kuin aiemmin. Hoitaja lähti soittamaan lääkärille ja käski laitoshuoltajia tuomaan mulle päivällisen.

Klo 16.18 Siinä kaikessa rauhassa voitelin leivät ja kerkesin jo yhden syödä ja nirsoilin keittoa, kun hoitaja riuhtaisi huoneeni oven auki ja huusi, että lopeta syöminen. Ja sitten kysyi ehdinkö syödä minkä verran ja raportoi sanomiseni puhelimeen. Puhelun loputtua mulle kerrottiin, että nyt lähden synnyttämään. Hoitaja lähti hakemaan kanyylitarvikkeita. Hänen palatessaan olin alkanut täristä. Siis sellainen horkka iski päälle. Ja ei, en tehnyt sitä tahallani. Tärinä kuuluu tautiin, joka mulla vain koko ajan paheni. Tästä ei olisi ollut enää pitkä matka mahdollisiin kouristuksiin. Tärinästä johtuen kanyylin laittokin oli haasteellisempaa ja eihän se tietenkään ensimmäisellä mennyt..

Klo 16.50 Siirryin huoneestani toiseen sänkyyn, jonka hoitajat olivat tuoneet mulle. Se oli niin paljon mukavampi kuin se aikaisempi. Olisinpa älynnyt pyytää, että vaihtaisivat mulle paremman sängyn. Viestitin miehelleni, että tulisi äkkiä synnärille, sillä en yhtään tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Silmieni päälle laitettiin pyyhe ja mua lähdettiin kärräämään kohti synnytysosastoa. Tärisin ja se tärinä vain yltyi. Itketti. Muistan hoitajan matkalla sanoneen mulle ''tänään on sun vauvan syntymäpäivä'' ja minä vain kysyin mikä päivä tänään on. Olin aivan sekaisin lääkkeistä ja kaikesta tapahtuneesta, etteivät aivot meinanneet pysyä perässä.

Viiden jälkeen mieheni ehti paikalle ja hänet ohjattiin saliin minne mua oltiin menty valmistelemaan leikkaukseen. Muistan vain itkeneeni ja tärisseeni. Muistan, ettei sitä tärinää voinut lopettaa. Kätilöt pyörittelivät mua sängyllä ja laittoivat tippaa ja pissakatetria ynnä muuta kaikkea. Pidin vain miestäni kädestä kiinni ja toisella kädellä puristin nenäliinaa ja puhelinta.

Klo 17.25 Mua lähdettiin viemään leikkaussaliin. Mieheni ei päässyt mukaan, vaikka alkuun näin mulle oli sanottu, että hän saa olla paikalla. En muista tästä matkasta mitään. Leikkaussaliin päästyä kuulin vain kamalasti supinaa ja välillä aina joku kävi kurkkaamassa pyyhkeen alle ja kysyi olenko hengissä. En tiedä yritinkö edes pysyä hengissä, eikä henkeni ollut edes omissa käsissäni, se oli kamalaa. En voinut liikkua, tärisin kuin hullu ja tahtomattani! Itkin. Kasvoni olivat yhä edelleen peitettynä pyyhkeellä. En nähnyt mitään, kuulin vain. Mut siirrettiin leikkauspöydälle. Olin ihan järkyttävässä horkassa. En tiedä yhtään kauanko jouduttiin odottamaan anestesialääkäriä, mutta jälkikäteen kuulin, että hänellä oli kestänyt tulla paikalle. Hän laittoi mulle spinaalipuudutuksen ja muistan kuinka joku veti jaloista ja joku painoi niskan takaa ja he sanoivat että yritä saada selkäsi kaarelle. En tiedä teinkö mitään mitä pyydettiin, mutta selässä tuntui monta kertaa pistos. Ja lopulta löytyi oikea kohta ja puudutus lähti leviämään. En enää tuntenut edes olevani siinä kamalassa horkassa, tuntui kuin olisin ollut taivaassa.

Multa kysyttiin tunnetko tämän nipistyksen ja en oikein osannut vastata siihen, mutta tästä ei mennyt kauaa, kun kuulin äärettömän topakan parkaisun ja sitten kirurgin sanovan ''poika tuli''. Jälkikäteen mulle kerrottiin, että tämän jälkeen poika oli paketoitu lämpöpussiin ja muistan ihan itse, että hänet tuotiin hetkeksi mun pään viereen ja pyyhettä nostettiin ja näin maailman suloisimman rimppakintun. Itku vain yltyi. Ja sitten se oli poissa! Vauva vietiin teho-osastolle ja mua jäätiin parsimaan kasaan.

Syntymäajaksi on merkitty 17.52 ja painoa pienellä miehellä oli 1770g. Hän oli puolen tunnin päästä syntymästään jo puristanut isäänsä kädestä ja tuijotellut häntä suurilla tummilla silmillään. <3

Olin heräämössä jotain kaksi tuntia ja odottelin puudutuksen häviämistä. Horkka vain jatkui jatkumistaan. Mulla oli päällä 10 peittoa ja lämpöpeitto, jonka sisälle siis puhallettiin koko ajan kuumaa ilmaa. Se lämpö tuntui taivaalliselta. Mulla oli äärettömän kova jano ja sainkin pari pisaraa juoda vettä pillillä mukista. Vesi ei ollut pitkään aikaan maistunut niin hyvältä! Mieheni pääsi käymään luonani joskus puoli kahdeksan aikaan ja hän kertoi vauvan kuulumiset. Hoitaja sai lypsettyä muutaman pisaran äidinmaitoa superpojalle elämäneliksiiriksi. Kun puudutus oli tiessään ja sain luvan lähteä heräämöstä mut kärrättiin sängyllä teholle näkemään vauvani.

Ei sitä voinut käsittää. Siinä hän oli, vaikka vain pari tuntia sitten hän oli vielä mahassani muistuttelemassa itsestään voimakkailla potkuilla. Hän oli täydellinen! Sain pojan kainalooni hetkeksi. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta se tuntui todella lyhyeltä. Saatoin taas vain itkeä. Hän voi niin hyvin aikaisista viikoista huolimatta. Ja sitten mua vietiin kohti synnäriä. Jäin seurantaan synnärin puolelle tarkkailuhuoneeseen. Olin niin janoinen sinne päästyäni, että pyysin hoitajaa tuomaan mulle juomista. Hän toi vettä ja pari pillimehua. Kiskoin molemmat pillimehut heti ja no ne tulivat samantien ylös. Oksensin päälleni pari kertaa ennen kuin sain pahoinvointilääkettä. Yöksi mulle laitettiin verenpainemittari käteen ja se raksutteli ainakin tunnin välein muutaman kerran. Hoitaja kävi pitkin yötä kurkkaamassa mun vointia ja vaihtamassa tippapusseja. Mulla oli molemmissa käsissä kanyylit, toisesta meni suolaliuosta ja toisesta magnesiumia. Olin todella kipeä ja väsynyt, osittain sektiosta ja suurimmaksi osaksi taudista, joka teki tuloaan vain pahempana.. Sektio oli tehty kreivin aikaan.

Huh, nyt on vuodatettu niin paljon kyyneleitä tämän postauksen takia, että jatkan seuraavassa postauksessa. Ihanaa, jos jaksoit lukea loppuun asti ja palaat lukemaan mun taudista ja meidän jatkosta vielä seuraavissakin postauksissa ❤

Custom Post Signature

Custom Post  Signature