Moikat perjantaihin! Vihdoin ehdin käydä loputkin ylppäreissä napatut kuvat läpi. Tänä keväänä veljeni tyttöystävä valmistui ylioppilaaksi, ja saimme kutsun hänen juhliinsa. Sain myös kunnian toimia aamulla kampaajana sekä meikkaajana. Suuntasimme aikaisin aamulla Oriflamelle, jossa loihdimme juhlien keskipisteelle niskanutturan sekä meikin. Molemmat onnistuivat tosi hyvin, siihen nähden, etten ollut kampauksiakaan tehnyt yli vuoteen. Toiveet kampaukselle olivat niskanuttura, kiharainen, lettejä. Mitä tykkäätte kampauksesta? :)
Itse juhlissa olin aluksi apuna keittiössä niin tiskaamassa kuin koristelemassa esille laitettavia syötäviä kuin myös lisäämässä jo loppuneita ruokalajeja. Jossain vaiheessa ruokailijoita ja kahvittelijoita ei enää paljoa ollut ja pääsin siirtymään muiden seuraan viinilasin kera. Vietimme pitkän illan höpötellen, kuvia ottaen, juoden ja syöden.
Todella ihanat ja onnistuneet juhlat! Ja ylioppinutkin oli niin kauniina ja jaksoi hymyillä ja juhlia pitkälle aamuyöhön (kuulemani mukaan ;)).
Ensin olin ajatellut etten osta uutta mekkoa kesällä oleviin juhliin, mutta mieli muuttui kummasti, kun törmäsin tähän ihanaan avoimella selällä olevaan maksimekkoon Bik Bokissa. Koruiksi valitsin Kalevalan Vanamo sarjan kaulakorun ja korvikset sekä MK:n rannekellon ja Pandoran rannekorun. Vanamo kaulakoru ja korvikset olivat pitkän aikaa olleet laatikoissaan syvällä lipaston uumenissa. Juhla-aamuna mietin kuumeisesti minkä korun laitan mekon kanssa, sillä edestä mekko on aika korkea.. Muistin tässä vaiheessa tämän pitkän kaulakorun, jonka käänsin selän puolelle. Juhlissakin eräs vieras sanoi, että hänellä on samainen koru, muttei ollut koskaan hoksannut, että sen voisi kääntää niin sanotusti selkäkoruksi. Vaikka alkuun vähän epäröin tätä ideaa, niin lopulta tykästyin siihen todella paljon! Mitä te tykkäätte? :)
Mitä mieltä siellä ollaan tästä juhla-asun kokonaisuudesta? :) Entä pääsittekö te juhlimaan tänä keväänä valmistuneita?
Toi maksimekko sopii siulle tosi hyvin:) Itekin haikailin kyseisen mekon perään, mutta valitettavasti on miulle liian pitkä:(
VastaaPoistaTuo on kyllä ihana, harmi ettei pituudeltaan ollut siulle hyvä :/ mutta voihan sitä lyhentää ;)
PoistaVoi miten ihania kuvia, olet ihan hurjan kaunis!♥♥ miekin oon ihastellut tuota mekkoa BikBokissa, niin raikkaan värinen ja ihana kuosi :) tosi kiva idea tuon korun kääntäminen selkäpuolelle, en varmaan itsekään olisi hoksannut samaa!
VastaaPoistaKiitoos ihana Tuuli kauniista sanoista ♡ oi sun täytyy kans ostaa toi, niin ihana mekko kesän juhliin :')
PoistaIhanaa kun teilläkin on ollut juhlia, mulla ei ollut mitään pirpaloita tänä vuonna, harmi ettei kukaan valmistunut tms.:< Voi että kuinka kaunis mekko, mä oon ihaillut tuota BikBokissa myös, uulalaa oot niin kaunis ♥ Ja tuo koru on huippuidea! Äh mä oon ihan sanaton kun oot vaan niin upea tapaus. Maximekot vie aina mun sydämen<3
VastaaPoistaVoi mikä kommentti! ♡ ihan sanaton oon. Tuo mekko on kyllä ihana :') harmi ettei sulla ollut mitään juhlia nyt :/
PoistaVautsi miten kesäisen ihania kuvia!<3
VastaaPoistaKiitos Aleksiina ♡
PoistaMulla on kanssa tuo samainen vanamo-kääty <3 ihana idea käyttää selkäkoruna ja tuo mekko pukee sinua todella hyvin! :)
VastaaPoistaTuo koru on kyllä loppuunsa tosi monipuolinen :) ja onhan se myös klassisen näyttävä! Kiitos Jonna! ♡
PoistaIhania kuvia, oot todella taitava kampausten tekemisessä! :o Ja upea mekko, joka sopii sulle täydellisesti :-)
VastaaPoistatherewillbesunshine-emilia.blogspot.com
Kiitos paljon kommentista Emilia! :) kauniita sanoja ♡
PoistaAhh voi sie kaunokainen <3 tuo mekko käy siulle ihan mielettömän hyvin, kyllä kannatti ostaa ;) ja ihanasti hiukset ja kaikki! Ikävä tässä tulee <3
VastaaPoistaKiitos vaan makutuomarille ;) ♡ on kyllä ikävä, onneks siut saadaan tänne pian pysyvästi ♡
PoistaOon myös ihastellut tota mekkoa BikBokissa! Näyttää kyllä tosi kauniilta! :)
VastaaPoistaMekko on hurjan kaunis :)
Poista