MINIREISSU LAPPEENRANTAAN

Puoltoista viikkoa poissa blogimaailmasta ja nyt on suuri halu palata takaisin, mutta samalla tämä on kamalan vaikeaa. Olen varmaan valehtelematta jo viidettä kertaa aloittanut koko postauksen alusta ja aina kerta toisensa jälkeen deletoinut koko tekstin. Viimeisin viikko on ollut melkoisen raskas. Mulle todella läheinen ja rakas ihminen sai äkillisen ja hengenvaarallisen sairaskohtauksen, joka ei ilmoittanut tulostaan millään tavalla ja jonka syyn selvittäminen vaati yli viikon aikaa. Voin vain olla superonnellinen siitä, että me ollaan Suomessa ja täällä on ammattitaitoisia lääkäreitä. Nyt kaikki alkaa olla jo hyvin ja ollaan saatu huokaista helpotuksesta. Tapahtunut opetti paljon siitä, ettei koskaan voi tietää mitä huominen tuo tullessaan - tai oikeastaan edes mitä seuraava tunti tulee pitämään sisällään. Joten oikeasti, eläkää hetkessä ja nauttikaa siitä mitä teette! <3 

Mutta niin, kaikesta huolimatta lähdettiin Karoliinan kanssa viime viikon perjantaiaamuna Onnibussilla kohti Lappeenrantaa! Reissusta oli yllättävän helppo nauttia, sillä Karoliina vain on ehkä parasta matkaseuraa :D Meillä oli hurjan kivat pari päivää yhdessä. Naurua riitti, ja jälkiviisaudesta muodostui meidän motto. Oikeasti ihan kaikessa. Esimerkiksi miksi me ei käyty Alkossa silloin, kun kuljettiin ensimmäisen kerran ohi, vaan vasta myöhemmin ja silloin piti ensin miettiä missäs ihmeessä se onkaan ja sitten kävellä sinne asti uudestaan.

Yövyttiin Scandic Patria hotellissa ja me tykättiin tästä hotellista! Henkilökunta oli ystävällistä, huone oli viihtyisä ja aamupalan lämpimät sämpylät kruunasivat kaiken. Kun oltiin asetuttu aloilleen huoneeseen ja hiukan levätty, suunnattiin keskustaan pelastamaan illan vaatekriisiä sekä syömään. Vaatekriisi ei kauppoja kierrellessä ratkennut, mutta nälkä sen sijaan siirtyi taas eteenpäin. Pyörähdettiin kaupasta hakemassa myös hiukan naposteltavaa sekä parit viinipullot, jonka jälkeen palattiin hotellille laittautumaan. Nautittiin muutamat lasit viiniä laittautumisen ohella ja molemmilla oli suuret odotukset illan Cheekin keikkaa ajatellen. Kuunneltiin musiikkia ja fiilisteltiin.

Noin puoli kuuden maissa oltiin valmiita ja lähdettiin respaan kysymään josko he tilaisivat meille taksin. Heitettiin juusto katolle ja taksikuski tiesi heti, että ollaan menossa jäähallille - mistä lie arvasi :D Jonot eivät onneksi olleet vielä vajaa kuusi kovinkaan pahat, joten jonoteltiin jonkun aikaa kunnes jono alkoi liikkua hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Sisälle päästyä vietiin takit narikkaan ja kiirehdittiin permannolle. Saatiin aika tosi hyvät paikat melkein eturivistä! Voi hurja, en varmaan koskaan ole ollut noin upealla keikalla! Ihan täydellistä. Chekkonen ei pettänyt ja odotukset ylittyi aika suurestikin. Vau. Koska vaan voisin ottaa uusiksi :D Ootteko te käyneet Cheekin Alpha Omega- kiertueella, millaiset fiilikset jäi? Aika sanattomaks vetää jo pelkästään edes ajatella koko iltaa!

Ainut iso miinus täytyy antaa huonosti järjestetystä taksikyydityksestä! Onneksi oltiin suht ensimmäisinä jonottamassa taksia, mutta yhtäkään taksia ei näkynyt eikä kuulunut. Oikeasti odoteltiin varmaan tunti ennen kuin päästiin yli 20 asteen pakkasesta lämpimään taksiin. Vihdoin kun oltiin takaisin hotellilla meinasi uni ja sänky viedä voiton, mutta koska oltiin ostettu liput jatkoille alkuillasta oli pakko mennä tsekkaamaan Lappeenrannan Ilonan menot. Ja onneksi mentiin, oli nimittäin ehkä parhaimmat jatkot ikinä. Apua, tää nyt on yhtä hehkutusta, mutta kun kaikki vaan meni niin hyvin ja oli niin kivaa! Jatkoilla meitä viihdyttivät niin Jare itse kuin myös muutamat DJ:t sekä Nikke Ankara ja muut. Jäätiin tanssimaan pilkkuun asti ja loppuajasta meille tarjottiin ilmainen juoma! Haha. Me ei Karoliinan kanssa olla mitään kaljan juojia, mutta kummasti se maistui kun julkkikselta sai :')


Lauantai me pyhitettiin shoppailulle. Tarkoitus ei ollut ostaa mitään suurempaa, mutta yllättäen mukaan tarttui yhtä ja toista. Kiinnostaisiko ostospostaus? :) Käytiin myös tsekkaamassa talvinen Lappeenrannan linnoitus, josta varmasti saisi enemmän irti kesällä. Istuttiin kahviloissa ja vielä ennen bussin odottelua poikettiin syömässä. Oltiin niin yliväsyneitä, sillä yritettiin kolmen tunnin yöunilla selvitä koko pitkästä päivästä, että oli jututkin sen mukaiset..

Monet tutut kysyivät ihmetellen miksi lähdettiin noinkin kauas katsomaan Cheekiä, kun kuitenkin seuraavana päivänä keikka oli täällä Joensuussa, mutta meitä ei Karoliinan kanssa kaduta yhtään. Ei uskota siihen, että täällä kotikonnuilla olisi ollut yhtä hauskaa! Sitä paitsi maisemanvaihto virkistää ;)

''Paras ystävä täydentää vitsejäsi nokkelilla kommenteilla ja saa teidät molemmat ihmettelemään, miksi teillä ei vielä ole tosi-tv-ohjelmaa'' <3 Tähän lauseeseen kiteytyy ehkä koko minireissu - kaikki vastoinkäymiset ja naurut, ilot ja surut sisällettynä. :')
16 kommenttia on "MINIREISSU LAPPEENRANTAAN"
  1. Apua, niin ihanan postauksen oot meidän reissusta kirjottanu! Meni lukiessa ihan kylmät väreet <3 mutta oli kyllä täydellinen minireissu, ei voi muuta sanoo! Ja oon sitä mieltä vahvasti, että joku vastaavanlainen meidän on toteutettava uudestaanki <3 pääsee nauramaan taas vatsalihakset kipeiks!

    VastaaPoista
  2. ihana kun oot taas täällä, ja onneksi kaikki meni parhain päin huolista ja suruista huolimatta ♥ teidän reissu kuulostaa kyllä oikeesti niin täydelliseltä, ja oon samaa mieltä että maisemanvaihto kyllä virkistää ehdottomasti!! ja joooo tee ostospostausta ♥_♥

    VastaaPoista
  3. Voimia siulle! <3 Kuulostaa ihanan rentouttavalta reissulta ja täytyy todeta, että Scandikin hotellit on kyllä ihan ensiluokkaisia! :) Mie kävin Varkaudessa syksyllä Scanidikissa ja sain todeta, että huoneet olivat todella siistejä, viihtyisiä, palvelu erinomaista ja aamupala mitä parhain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin paikkakunnilla palvelu Scandic hotelleissa pelaa! :)

      Poista
  4. Kuulostaapa ihanalle tyttöjen reissulle<3 :')

    VastaaPoista
  5. Onneksi siellä alkaa olemaan kaikki hyvin ja olet niin oikeassa tuosta, että pitää elää hetkessä<3

    Tuo teidän reissu kuulostaa super hauskalta ja oli varmasti piristävää mennä toiseen kaupunkiin viikonlopuksi! :)) Lappeenrannan linnoitus on kyllä nätti paikka ja tykkään käydä siellä tosi paljon, aina kun landelle mennään. Ja hei ehdottomasti ostopostausta kehiin! ;)

    VastaaPoista
  6. Ihana tyttöjenreissu, mäkin tahdon 8) Ja pikku reissu eri kaupunkiin kuulostaisi muutenkin todella kivalta vaihtelulta välillä. Ostospostausta joo!:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tosiaanki! maisemanvaihto ehdottomasti virkistää :) ostospostausta tulossa ;)

      Poista
  7. Voi ei, onneksi nyt ilmeisesti kaikki on jo hyvin, mutta uskon että tuollainen äkillinen sairaskohtaus säikäyttää! :(

    Ihan huipun kuuloinen reissu teillä, harmi ettei sitten ehditty näkemään! Lappeenrannan linnoitus on tosiaan kaunis paikka, ja varsinkin kesällä siellä tuleekin käveltyä usein :) Ostospostaus olisi kiva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. harmi tosiaan kun ei ehditty näkemään! :( täytyy varmaan kesällä päästä toi linnoitus näkemään kun sitä useammat kehuu! :)

      Poista
  8. Ihanan kuuloinen reissu tosiaan!! ootte kumpikin tosi söpöinä, ja toi kaakao näyttää superherkulliselta *_*

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥

Custom Post Signature

Custom Post  Signature