THE BOMBER

Melkein kolmen viikon takaiset asukuvat ovat jääneet unholaan. Ihmettelen kyllä miksi, koska ihan näin omasta mielestä nää on jotenkin tosi onnistuneita kuvia! Oltiin tuolloin lähdössä pyörähtämään kaupungissa (kröhöm..''pyörähtämään'', sillä reissu kesti lähemmäs kuusi tuntia!) tarkoituksena ostaa muutamia uusia juttuja kotiin. Jos tarkoitus on lähteä shoppailemaan haluan aina pukeutua mahdollisimman helposti ja rennosti. Ja niin myös tällä kertaa, vaikka vain sisustusjuttujen ostoon oltiin menossa. 

Bomber -takit ovat olleet nyt kovassa suosiossa ja tämän kyseisen bomberin kotiutin Helsingin reissulta elokuun alkupuolella. Eikä oikeastaan koskaan ole ollut yhtä helppoa takkiostosta kuin tämä. Vero Modassa pyöriessäni huomasin tämän kiiltäväpintaisen mustan yksilön seinällä roikkumassa ja oikeastaan jo silloin tiesin sen olevan juuri täydellinen mulle. Pyörähdin sovituskopin kautta ja mallasin bomberia vielä viininpunaisen neuleen kanssa, jonka myös kiikutin kassalle! Harmi, että tuo alkaa olla jo hitusen liian ohut näille viileneville ilmoille, mutta kerrospukeutuminen on ihan parasta. Eilenkin pukeuduin melkoisiin kerroksiin, kun lähdettiin katsomaan paikallista jääkiekkopeliä. Oli toppia, neuletta, bomberia, trenssiä... :') Mutta kokonaisuus silti kiva!


bomber -takki - Vero Moda / paita - New Yorker / mokkalegginsit - Cubus / kengät - Adidas / laukku - Oriflame 
Ja niin tämän pienen karvapalleron oli myös tunkeuduttava kuviin. Mutta sopii hyvin väreihin, vai mitä? ;) 

Mokkalegginsit ovat yhdet lempparit olleet jo useamman kuukauden. Ne eivät purista eikä kiristä ja ovat silti tyylikkäät. Kohan vain on pepun peittävä paita, heh. Sifonki tuo mokkaan raikkaan kontrastin, ja tykkäänkin näiden kahden materiaalin yhdistelmästä tosi paljon!

Mitä mieltä siellä ollaan tästä helposta ja rennosta asusta? :)
10 kommenttia on "THE BOMBER"
  1. Tuollaiset ohuemmat bomberit on tosi kivoja! :) Itsekin ostin Tallinnan reissultamme ohuen vaaleanpunaisen bomberin ja olen tykännyt kyllä paljon! Mutta niinkuin sanoit, nyt alkaa täytyä etsimään jo hieman paksumpaa takkia päällensä jos meinaa ulkona tareta :D Ihania kuvia, oot kyllä niin kaunis Roosa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooh vaaleanpunainen bomber <3 kuulostaa aika söpöltä! Mutta onneksi bomberit menee myös sisätakkeina, jottei niiden käyttöä tarvii lopettaa nyt vaikka ohuempi yksilö oiskin :)

      Poista
  2. Mä rakastan ohkasia bombereita mutta nyt olisi paksumpikin yksilö hakusessa ja vieläpä ehkä sinä viininpunaisena 8) Jotenkin syksyyn passaa bomber, ohkainen ei vaan enää tietenkään ole fiksu valinta. Kauniita ovat kuvat ♥
    Niin ja sun bomberisi on ihana, musta käy kaiken kanssa ja tässä asussa mikään ei mene pieleen, kaikki passaa hyvin yhteen! Mä en tiedä mikä ihme into mulla on tänä aamuna, höpötän hirveästi ja kommenteistani tulee hyvin sekavia:'D Anteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Ihana Kata <3 ei haittaa yhtään, kiva lukea tämmösiä höpöttely kommentteja! kiitos paljon kauniista sanoista <3

      Poista
  3. Tyylikäs ja simppeli asu, niinkun aina<3 Sä oot kaunis Roosa!! :) Ja toi laukku on I HA NA ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii ihan mahti bongaus tuo laukku! Yks miun tän hetkinen suosikki <3

      Poista
  4. Todellakin ihania kuvia! :) Tuo alkusyksyn aurinko on ihan parasta! :)

    Bomberit on tosi kivoja muiden päällä (kuten sullakin), mutta itselleni eivät tunnu toimivan yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Bombereita on monenmallisia, kannattaa rohkeasti sovittaa useammanlaisia! uskon että sieltä joukosta löytyy myös sulle täydellinen bomber :)

      Poista
  5. Mäkin oon hurahtanut mokkaan! Oon nyt koittanut etsiä himona mokkaisia ylipolvensaappaita, mutta vielä ei oo tullut vastaan niitä täydellisiä yksilöitä. Tosi kiva asu :-)

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah mokkasaappaat ois ihan täydelliset! Tsemppiä niiden metsästykseen :)

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥

Custom Post Signature

Custom Post  Signature