BLOGI-ILTA THE BODY SHOPILLA

Heippa pitkästä aikaa! Viime viikolla pääsin muiden Joensuun alueen blogityttöjen kanssa ihastelemaan The Body Shopin tuotteita samaan tyyliin kuin viimekin vuonna! Ihastuttava TBS:n henkilökunta otti meidät ilolla vastaan ja viettivät parin tunnin verran aikaa meidän kanssa. Saimme kuulla uutuuksista kattavat tietopaketit, pääsimme testaamaan tuotteita henkilökunnan opastuksella sekä suloinen harkkatyttö teki halukkaille käsihoitoja. Lisäksi tarjolla oli pientä purtavaa sekä tietysti iloista seuraa!

TBS:n tuotteissa on ihan parasta se, että ne ovat luonnonmukaisia. Ja tietysti myös se, ettei niitä testata eläimillä. Arvostan myös kovasti niitä eettisiä periaatteita, joita yrityksellä on. Näihin kannattaa käydä tutustumassa tarkemmin heidän nettisivuillaan KLIK!. Multa löytyy jonkun verran TBS:n tuotteita käytöstä, vakkareina on heiltä irtopuuteri ja kasvosuihke. Niistä en luovu. Lisäksi oon löytänyt nyt parit uudet lempparit vakituiseen käyttöön, jotka aion esitellä teille erillisessä postauksessa. 

Mainitsemisen arvoisena juttuna uudet Elixirs of Nature -tuoksut! Siis ihan oikeat parfyymit. Aiemminhan TBS:lla on ollut vain hentoja  ja kevyita tuoksuja. Nämä uutuudet ovat pidempikestoisia ja ehkä hiukan voimakkaamman tuoksuisia. No, kuten parfyymit ylipäätänsä aina. Tuoksuja on viisi ja kaikki unisex-tuoksuja. Vaikkakin todettiin henkilökunnasta lähtien, että kaksi näistä on selvästi suunnattu enemmän miehille ja kolme muuta naisille. Joko ootte käyneet nuuhkimassa näitä?

Liike oli täynnä ihania joulujuttuja, valmiita lahjapakkauksia, sekä kaikkea pientä hypisteltävää. Pistin myös merkille, että tuotteiden asetteluun sekä niiden esilletuontiin panostetaan paljon! Verraten siis siihen, ettei tuotteita vain heitetä hyllyyn, niin että lopputulos näyttää kaaokselta. Ja kiinnittäkääpä huomiota myös tähän pakkausten väriloistoon ;)

Ihanat uudet kausisarjat olivat myös esittelyssä: Frosted berries, Vanilla chai ja Spiced apple. Tuotteita löytyi mm. käsivoiteina, suihkugeeleinä, kosteusvoiteina, kylpyvaahtoina jne.. Eli valikoimaa oli paljon! Mun ehdoton suosikki näistä on Vanilla Chai. <3
Olin aiemmin kuullut ja lukenut blogeista TBS:n joulukalenterista, johon en sen enempää ollut kuitenkaan perehtynyt. Mutta nyt tuolla liikkeessä sitä katsellessa ihastuin ja jäin miettimään raaskisinko sen itselleni ostaa. Hinta on ehkä hiukan suolainen joulukalenteriksi - ainakin mun makuun. Mutta kyllähän siinä on kosmetiikkaa melkein 200 euron edestä. Ja lisäksi siinä on 24 luukun sijaan 25 luukkua! Ootteko te ostaneet itsellenne tän? Tai mitä mieltä ootte olleet edellisvuoden kalenterista?


Hetkellisesti melkein loppuunmyydyt kasvonaamiot, joista kaksi oon ostanut itselleni ja ne ovat löytäneet paikkansa mun vakkarituotteiden joukosta. Näistä kahdesta aion kertoa teille tarkemmin!
Lisäksi muutamia uutuuksia oli tullut myös meikkihyllyyn. Huulipunia, luomiväripaletteja, kynsilakkoja, luomivärikyniä ja hohtopuutereita! Kannattaa käydä tsekkaamassa. Itselle eniten kiinnostusta herätti hohtopuuteri sekä luomivärikynät, joissa on ihan mahtava kesto ja pigmentti!

Mitä te tykkäätte The Body Shopin tuotteista? Onko teillä jokin lempparituote? Olisi kiva kuulla mielipiteitä! :)
6 kommenttia on "BLOGI-ILTA THE BODY SHOPILLA"
  1. oli kyllä ihan hirmu kivvaa ♥ kivan postauksen oot näistä kasannut :') pitäisi itsekin alkaa käydä kuvat läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 ja oli ihan mahtavaa, että siekin olit mukana <3

      Poista
  2. TBS:n tuotteet on niin ihania! ♥ Tosi kivan kuuloinen ilta ollut teillä tuolla pyöriessä ja tuotteisiin tutustuessa :) Rakastan kaikkia noita vartalovoita sekä käsirasvoja, ja ne kaikki tuoksut - ahh ♥ Voisinkin haluta jonkun jouluisemman tuotteen nyt loppuvuodeksi, ainakin tuo Vanilla Chai kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että siekin tykkäät tbs:n tuotteista ♡ ne tuoksut on kyllä aina niin täydellisiä! Suosittelen kyllä noita kausisarjoja ja erityisesti tuota vanilla chaita joka tais olla ainakin tuon paikalla olleen poppoon ehdoton suosikki ♡

      Poista
  3. The Body Shopin tuotteet on aivan ihania, tilasin juuri netistä paketin jossa oli nuo kolme uutta jouluista käsivoidetta! Tosi kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla että sielläkin tykätään tbs:n tuotteista! :) kiitos kommentista! :)

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥

Custom Post Signature

Custom Post  Signature