8. kesäkuuta 2015

HEI HEI MITÄ KUULUU

Aurinkoista uutta viikkoa! <3 Tulin jakamaan muutamat kuvat toukokuun loppupuolelta, kun serkkuni kanssa nautin auringosta ulkona aurinkotuoleissa. Tosin oli sen verran kylmä, ettei ihan shortseissa ja topissa tarennut, niin taisi molemmilla olla viltti kiskottu korviin asti.

Viime viikko saksan siskon Ingan kanssa oli todella kiva! Oli niin mukavaa puhua pitkästä aikaa englantia ja oikeasti miettiä, kuinka tehdä itsensä ymmärretyksi. Ja lisäykseksi tähän, oon todella huono englannissa! :D Onneksi Inga myös vielä viiden vuodenkin jälkeen ymmärsi hyvin suomea ja näin ollen oli melko perillä siitä mitä kulloinkin isommalla porukalla puhuttiin. Eilen veimme Ingan junalle ja täytyy kyllä myöntää, että aika kului ihan super nopeasti. Päiviä oli kolme kokonaista ja ne olivatkin niin täyteen buukatut, että vielä tämäkin päivä on mennyt tietyssä kiirestressissä. Tai lähinnä siitä toipumisessa. Torstaina vierailtiin mummien luona ja perjantaina vietettiin iltaa tätini tykönä siemaillen viiniä ja herkutellen. Lauantaina taas käytiin syömässä ulkona, pelaamassa rantalentopalloa sekä illalla viihteellä. Oli kyllä ihan superkivaa nähdä Ingaa viiden vuoden jälkeen. Hänhän oikeasti on kuin sisko. Ja tulee aina olemaan.

Mitäs muuta? Oon taas aloittanut työt ja töitä on nyt paljon. Olin pitkään vain silloin tällöin töissä, ehkä kerran viikossa tai kuukaudessa jos sitäkään. Nyt on ollut hiukan vaikeaa löytää sitä balanssia töiden ja vapaa-ajan välillä. Ja tarkoitan tätä oikeasti. Töistä päästyä on ollut Oriflame-juttuja, jotka ovat syystä tai toisesta aina venyneet ja illalla kotiin päästyä viimeisillä voimilla oon raahautunut käyttämään Sallin ulkona ja sen jälkeen kaatunut sänkyyn tiedostamatta yhtään mitään enää sen jälkeen. :D Mutta kyllä tämä tästä! Täytyy taas oppia organisoimaan ja laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Tästä syystä myös monet lemppariblogit ovat jääneet lukematta, ja oma päivittämättä. Antakaa anteeksi, tämä on varmasti vain väliaikaista kiirettä ja pian helpottaa :) <3

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Miten teillä menee? <3

14 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia ja kiva oli kuulumisia lueskella ! :) Monien blogit taitaa olla nyt hieman hiljaisempina kesäaikaan, mutta se on ihan suotavaa että nautitaan kesästä eikä istuta vaan koneella ;D Kuulostaa kivalta sinun puuhailut, minäkin haluan rantalentopalloa pelaamaan!! Olisi vaan niitä hyviä kelejä, niin tarkenisi rannalla ollakin. Kivaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, puhut asiaa :) jep, niitä oikeita rantakelejä odotellessa :D kiitos Jasmina ♡

      Poista
  2. aivan ihania kuvia, vielä kun lämpöä tulisi kunnolla niin pääsisi kunnolla kesästä nauttimaan! :) mä en ainakaan yhtään osaa vielä ajatella että on kesä.. :-D ihana kun pääsit näkemään saksan siskoa pitkästä aikaa, ja vaihtamaan kunnolla kuulumisia! ♥ kiva kun sulla on töitä (olisin tosi onnellinen jos mullakin viimein olisi..) vaikka kiirettä vähän onkin! toivotaan että kiireet helpottaa ja ehdit myös nauttia kesästä ja lomailusta ♥ tuun varmaan tän kuun vikalla viikolla käymään joensuussa, niin pitää sitten yrittää nähä!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella et kohta on keskikesä, eikä se oikea kesä oo vielä edes tullut :D kiitos Jenni♡ nähdään kun tuut käymään jns ♡

      Poista
  3. Hyvin menee! Olen tällä hetkellä lomalla Zurichissä, nautin todella paljon :D

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulumispostaus upeiden kuvien kera <3 tuntuu että itsekin olen jotenkin "huonontunut" englannissa, ja välillä hävettääkin töissä ollessa jos tulee joku oikeasti englantia äidinkielekseen puhuva asiakas, kun itse yritän mongertaa jotain ymmärrettävän kaltaista.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, meillä on niin vähän mahdollisuuksia puhua vierasta kieltä niin se äkkiä unohtuu ja huonontuu :/ mutta tsemppiä kovasti siulle englannin höpöttämiseen ♡

      Poista
  5. Onpa kauniita kuvia ja kuullostaa olleen mukavaa kiireestä huolimatta! :) Meillä olikin tästä kiireestä puhetta, tsemppiä hurjan paljon aikataulutukseen ja rytmiin tottumiseen. <3 Äh, mie haluisin aurinkoisia päiviä meillekin, mutta aurinko menee pilvien taa aina puolen päivän jälkeen. :O Saisi paistaa koko päivän, niin pääsisi uimaan ja tekemään enemmän pihalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Milla ♡ aurinkoisia päiviä tässä taitaa saada vielä odotella mikäli vesisadelupaukset pitävät paikkaansa :/

      Poista
  6. Ihanat kuvat, näyttää kivalta :-)

    VastaaPoista
  7. Ihania kesäkuvia <3 Ja tämä kesä taitaa tosiaan olla sellainen, että aurinkoa saa ottaa viltti korviin asti vedettynä :D

    VastaaPoista
  8. Ihanan kesäisiä kuvia ja muutenkin kiva kuulumispostaus! Tulisipa nyt vähän kesäisemmät kelit, että pääsisi nauttimaan auringosta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥