koenko jääneeni jostain paitsi kiireellisen sektioni takia?

KYLLÄ! Oi ja voi, kyllä todellakin koen jääneeni oikeastaan kaikesta mitä normaalissa raskaudessa viimeisellä kolmanneksella tapahtuu. Meidän tarina on täydellisin ikinä, juuri meidän näköinen, ainutlaatuinen, dramaattinen jännitysnnäytelmä, niin silti tulee joskus mietittyä mitä kaikkea sitä jäikään kokematta. Tässä listattuna ne asiat, jotka olisin halunnut kokea.

💭En saanut kokea niin isoa mahaa, jonka kanssa käveleminen on ankan vaappumisen tapaista.

Mun vauvamaha alkoi näkyä jo todella varhaisilla viikoilla ja se kasvoikin hienosti ihan omalla käyrällään jossain yläkäyrän yläpuolella. Nautin jokaisesta päivästä, kun sain seurata masuni kasvamista. Voi kuinka mulla onkaan ikävä vauvamahaa. 

💭En ehtinyt kuumeisesti odottaa äitiysloman alkua.

Mie olin kyllä lomalla jo toukokuun alusta saakka, mutta sairauslomalla. Silti jotenkin koko ajan odotin ja odotin sitä kuuluisaa äitiloman alkamista! Sinne asti en kuitenkaan päässyt. Virallisen äitiloman ensimmäisenä päivänä sain iki-ihanat yllätys babyshowerit, mutta ilman vauvamahaa - ja ilman vauvaa, sillä hän oli yhä sairaalassa.

💭Enkä elää siinä vauvakuplassa jo ennen vauvan syntymää, kun kotia laitetaan vauvaa varten valmiiksi.

Vaikka olinkin lomalla koko kesän ja reilu kolme kuukautta ennen vauvan syntymää, en siltikään jotenkaan osannut laittaa kotia niin aikaisin vauvaa varten. Toki hommattiin isompia tarvikkeita ja tavaroita, mutta esimerkiksi sängyn petasin päivää ennen kuin pieni rakkauteni pääsi kotiin.

💭En ehtinyt hypistellä pieniä vaatteita kyllästymiseen asti.

En ollut edes ehtinyt hankkia kovin pieniä vaatteita! Pienimmät mitä kaapista löytyi olivat 62cm, sillä ajattelin vauvani syntyvän isona. 😂 Toisin kävi. Saimme ostaa 44cm vaatteita, sillä halusin pukea hänet sairaalassa omiin vaatteisiin. Mutta silloinkin oli tavallaan kiire pestä ja kuivata ja kiikuttaa sairaalaan. En ehtinyt ihastella niitä, viikkailla rauhassa kaappiin ja tehdä tätä useampaa kertaa ennen synnytystä.

💭En kokenut alatiesynnytystä, jota kovasti odotin, jännitin ja pelkäsin.

Jouduttuani jäämään sairaalaan, kaikki, niin minä kuin hoitajatkin sekä lääkärit toivoimme kaikki, että saisin synnyttää alateitse. Ja tätä yritettiin. Synnytys yritettiin käynnistää, mutta liian myöhään. Tällöin mulla oli kyllä jo olo, etten jaksaisi yhtäkään vauvaa punkea itsestäni ulos.

💭Olisin halunnut kokea ne oikeat supistukset. Muutamia harjoitussupistuksia ehdin onneksi tuntea.

Sairaalassa maatessani ja vähän väliä käyrällä ollessani tunsin ja käyräänkin piirtyi supistuksia - ne eivät tuntuneet voimakkailta, lähinnä hauskoilta ja oudoilta. 

💭En tiedä yhtään millaista on, kun lapsivedet menee. Olisin halunnut tietää valuuko sitä oikeasti litratolkulla.

Haha. Naurakaa pois. Mulla oli jo toisella kolmannekselle melkoiset kauhuskenaariot siitä kuinka sitä vettä lainehtii lattioilla tai vaihtoehtoisesti sänky olisi aivan märkä. Ja synnärille lähdettäisiin tyyliin veneellä tai vähintäänkin muovipussiin sulloutuneena.

💭En saanut katsoa vauvani jalkapohjaa mahani läpi, näitä kuvia ihastelen somessa sydämet silmissä.

No words. 😭

💭Olisin halunnut tietää kuinka ja missä tilanteessa synnytys alkaa, milloin ja miten ilmoitan tästä miehelleni.

Olisinko ollut nukkumassa, olisiko mieheni ollut töissä, olisiko ollut yö vai päivä, ilta vai aamu..

💭Olisin myös halunnut kokea matkan sairaalalle. Olisinko ollut rauhallinen vai hysteerinen..

Olisi ollut kiva tietää olenko todella tuskissani vai sujuuko kaikki tyynen rauhallisesti. Olisinko unohtanut pienen synnytysjännityksen, vai joko olisin kovasti odottanut h-hetkeä.

💭Uskokaa tai älkää olisin myös halunnut kokea sen tuskan, kun se vauva ei vain synny!

Tarkoitan tällä sitä, kun raskautta olisi kulunut jo todella lähelle laskettua aikaa ja sen yli. Nykyään, jos kuulen jonkun valittavan tätä yhtään aiemmin, niin näen punaista. Hän ei tiedä mitä toivoo. Jos ikinä koskaan saan kokea toisen raskauden, lupaan ja vannon etten koskaan valita tästä ennen laskettua aikaa! Koska raskauteni olisi riskiraskaus, olisi luojan lykky päästä loppuun saakka!

💭Olisin halunnut kokea sen ylitse vyöryävän rakkauden tunteen, kun vauva nostetaan syntymän jälkeen rinnalle makaamaan.

Muistan nähneeni vauvani vilaukselta heti leikkauksen jälkeen. Mutta ei, en saanut koskea häneen, en saanut häntä syliini, hänet vietiin pois. Toki, tämähän ei ole selvää myöskään täysiaikaisten kohdalla.

💭Olisin halunnut pähkäillä kivunlievityksiä tarkemmin, ja nähdä kuinka pitkälle selviän ilman apuja.

💭Ja todellakin olisin halunnut kokea ne kaikki kamalat synnytyskivut ja sen helpotuksen sen jälkeen.

Tiedän, että siellä varmasti joku synnytyskivut kokenut miettii, ettei tuo taida todellakaan tietää mitä toivoo. Ja siinäpä se onkin! En todellakaan tiedä mitä toivon, vaikka mulla onkin lapsi.

💭En ehtinyt saada raskauskuvia.

Oltiin sovittu kuvaustreffit syyskuun puolen välin tienoille mun ihanan valokuvausta harrastavan ystävän kanssa, oltiin siis muutama viikko liian pitkälle päätetty aika. Jäi saamatta ne kauniit, viralliset, harkitut, hehkua loistavat vauvamasukuvat. 

💭Olisin halunnut kokea ihan vain sen odotuksen sekä normaalin raskauden loppuun asti!

Tässä se kaikki on yhdellä lauseella sanottuna. ❤