juhannuksen suunnitelmat

Nyt on kotoisampi olo! Mun blogihistoriaan mahtuu jos jonkinmoista, niin yhteisön vaihtamista, uuden blogin aloittamista, jne, mutta silti aina palaan tänne. Mikä kuvastaisikaan enemmän omaa blogia ja sitä omaa juttua, kuin oma nimi? Täällä mun on hyvä, voin kirjoittaa niin laidasta laitaan stooreja kuin mieli vain tekee, eikä tunnu siltä, että se täytyisi rajata johonkin tiettyyn kategoriaan.
Olin jo pitkään kaavaillut takaisinpaluuta. Lapsi kasvaa ja tätä myötä tuntuu myös, että ihan pelkkä vauvablogi ei ole se mun juttu. Totta kai tulen jatkossakin kirjoittamaan vauvajuttuja ja varsinkin keskosuus tulee varmasti näkymään vielä täällä blogissakin. Edellisen blogin tekstit on nyt siirretty tänne ja tämän blogin vanhoja postauksista on osa julkaistu takaisin, pahoittelut ettei vanhoissa postauksissa tämä ulkoasu toimi niin kuin pitäisi. Nyt saa kertoa, mitä te haluaisitte lukea? 💖 

Me ollaan lähdössä juhannuksen viettoon mökille pariksi yöksi. Oon niin innoissani lähdössä hetkeksi eri maisemiin, että melkein oon jo aloittanut pakkaamisen. Melkein vain siksi, että työstän sitä ajatuksen tasolla. Seuraavaksi varmaan aloitan kirjoittamaan kaiken ylös, jotta vauvan kanssa ei vain mitään tärkeää pääse unohtumaan. Mua ei oikeastaan edes jännitä lähteä pois kotoa, vaikka vauvalla ikää onkin kohta vasta tai jo 10kk. Kaapo on todella sopeutuvainen uusiin tilanteisiin ja ympäristöön ja sitä paitsi, onpahan vaihtelua, kun voi kakkavaipat vaihtaa jossain muualla kuin kotona. Haha. 😄

Joten juhannukselle on tilattu aurinkoa ja lämpöä! Mitä suunnitelmia teillä on keskikesän juhlaan?🌞




4 kommenttia on "juhannuksen suunnitelmat"
  1. Hei ihanaa että oot taas tutussa ja turvallisessa Bloggerissa, voin samaistua tunteeseen että täällä on hyvä olla :D Hei ihana että pääsette mökkeilemään juhannukseksi, se joten kuuluu juhannukseen mun mielestä <3 Mä lähden Tahkolle myös mökkeilemään ja toki festarit siinä samassa 8) Joku vuosi vois ehdottomasti vetää rauhallisemman juhannuksen oman porukan kanssa mökillä <3 ihanaa juhannusta sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä myös mökkeily kuuluu juhannukseen :) Hitsi, mie en oo ikinä ollu juhannuksena festareilla! Itse voisin ehkä joskus viettää juhannusta vähän railakkaammin :D Toivottavasti sulla oli onnistunut juhannus <3

      Poista
  2. Olipa ihana yllätys löytää sut täältä vanhasta ja tutusta blogista <3 Musta ois ihanaa nähdä vaikka joskus "päivä mun/meidän kanssa" tyyppinen postaus :) Sisustuspostaukset on aina kans mun mieleen ja kaikki vaan mikä on sielulla ja sydämellä kirjotettu, niinkun teet aina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että siellä peukutetaan takaisinmuuttoa tähän blogiin! <3 ja kiitos tuhannesti postaustoiveista! Haleja sulle muru <3

      Poista

Kiitos kommentista! Piristät sillä päivääni ♥

Custom Post Signature

Custom Post  Signature